Janne Vilkuna kutsuttiin Kotiseutuliiton kunniapuheenjohtajaksi

Tiedote
Janne Vilkuna kunniapuheenjohtajan mitalin kera Kotiseutugaalassa Torniossa. Kuva: Anna-Maija Halme.

Suomen Kotiseutuliitto on kutsunut professori emeritus Janne Vilkunan liiton kunniapuheenjohtajaksi. Vilkuna toimi Kotiseutuliiton puheenjohtajana 12 vuoden ajan ja on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran suomalaisen kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön parissa. Hän on vasta toinen kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu henkilö Kotiseutuliiton historiassa.

Kunniapuheenjohtajan mitali luovutettiin Vilkunalle lauantai-iltana Torniossa Kotiseutugaalassa, joka oli osa Tornion Valtakunnallisia kotiseutupäiviä.

Vilkuna toimi Kotiseutuliiton valtuustossa vuosina 2007–2025, aluksi yliopistoja edustavana asiantuntijajäsenenä. Valtuuston varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 2009–2013 ja puheenjohtajana 2013–2025.

Pitkällä puheenjohtajakaudellaan Vilkuna vaikutti vahvasti Kotiseutuliiton toimintaan ja sen kehittämiseen. Hän työskenteli määrätietoisesti liiton tavoitteiden sekä kotiseututyön yhteistoiminnan ja yhteishengen vahvistamiseksi.

Vaikuttanut laajasti kulttuuriperintökentällä – Suomessa ja kansainvälisesti

Vilkuna on museologian professori emeritus Jyväskylän yliopistosta. Hän työskenteli Keski-Suomen museossa 1980-luvulla ennen siirtymistään Jyväskylän yliopistoon. Museologian professorin tehtävän lisäksi hän toimi yliopiston museon johtajana.

Vilkuna on vaikuttanut laajasti suomalaisella museo- ja kulttuuriperintökentällä. Hän on toiminut Suomen museoliiton hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä. Hän oli muun muassa asiantuntijana Euroopan neuvoston kulttuuriperintöä koskevan puitesopimuksen eli Faron sopimuksen valmistelussa vuosina 2003–2004.

Vilkunan jäädessä eläkkeelle vuonna 2022 Kotiseutuliitto julkaisi hänen kunniakseen juhlakirjan Maassa, puussa ja ilmassa. Teos sisältää 19 artikkelia hänen laajalta työ- ja kiinnostuskentältään.

Erittäin harvinainen kunnianosoitus

Kotiseutuliiton sääntöjen mukaan kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua liiton toimintaan erityisen ansiokkaasti osallistunut tai liiton tavoitteita merkittävällä tavalla tukenut henkilö. Kunniapuheenjohtajan kutsumisesta päättää valtuusto hallituksen esityksestä.

Kunniapuheenjohtajuus on Kotiseutuliitossa erittäin harvinainen kunnianosoitus. Liiton tähän asti ainoa kunniapuheenjohtaja on ollut Jalo Lahdensuo, joka kutsuttiin tehtävään vuonna 1962. Lahdensuo toimi vuonna 1949 perustetun Kotiseutuliiton hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1949–1961.

Kotiseutuliitolla on lisäksi kuusi kunniajäsentä: Eeva Ahtisaari, Satu Aallonpää, Marja-Liisa Haveri-Nieminen, Pirkko Hynninen, Pekka Laaksonen ja Kirsi Moisander.

Kotiseutuliiton puheenjohtaja Laura Kolbe (vasemmalla) ja liiton hallituksen puheenjohtaja Sampo Suihko (oikealla) luovuttivat kunniapuheenjohtajan mitalin Janne Vilkunalle Tornion Valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa lauantaina 29. elokuuta 2026. Kuvaaja: Anna-Maija Halme.