Haussa Suomen paras kotiseutukirja

9.6.2015 Tiedote

Suomen Kotiseutuliitto haluaa kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuoda näkyvyyttä hyvälle kotiseutukirjallisuudelle jakamalla Vuoden kotiseututeos -palkinnon. Kotiseutukirjojen lähtökohtana on tyypillisesti paikkakunta, kaupunginosa tai kylä. Ne kertovat seudun historiasta, kulttuuriympäristöstä ja suvuista.

Vuoden kotiseututeos -kilpailuun voi osallistua kirja, joka on julkaistu palkitsemisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna. Kirja tulee toimittaa ehdotuslomakkeen kanssa Kotiseutuliiton toimistoon 1. elokuuta mennessä. Raadin työtä helpottaa, jos kirjaa lähetetään kaksi kappaletta. Ehdotuslomakkeen voi tulostaa liiton kotisivuilta.

Ehdokkaita esitellään Kotiseutuliiton kotisivuilla Kirjamakasiinissa, joka on uusien kotiseutukirjojen esittely- ja arviointisivusto. Riittävän ajoissa lähetetyt kirjat esitellään ennen Vuoden kotiseututeoksen valintaa kesän ja syksyn aikana, ja muut ehdokkaat vuoden loppuun mennessä.

Vuoden kotiseututeos julkistetaan Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla lokakuussa.

Marianne Heikkilä valitsee voittajateoksen

Vuoden kotiseututeoksen 2015 valitsee Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, jolle kirjat ovat toinen koti. Hän haluaa edistää ja kehittää tärkeää kotiseututyötä sekä uudistaa kotiseuturakkauden ja arvostuksen uudenlaista ymmärrystä.

Heikkilä valitsee Vuoden kotiseututeoksen Suomen Kotiseutuliiton nimittämän palkintoraadin valikoimista finalisteista. Raatiin kuuluvat tietokirjailija Harri Turunen, kotiseutututkija Jouko Hannu, ministeri Raimo Sailas ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, joka toimii myös raadin puheenjohtajana.

Finalistit valikoidaan vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvatarjontaa, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on valittu ja toimitettu. Valintaan vaikuttaa myös tarjotun tiedon yleistettävyys sekä se, miten sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin.

Vuonna 2014 kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen valitsi Vuoden kotiseututeokseksi Päivi Maggan ja Eija Ojanlatvan toimittaman Ealli biras – Elävä ympäristö – Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma -teoksen.

Lisätiedot:

Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, puh. 045 1509 109, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Vuoden kotiseututeos ja ehdotuslomake: http://www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot/vuoden-kotiseututeos

Kirjamakasiini: http://www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kirjamakasiini


Suomen Kotiseutuliitto on maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö ja kotiseututyön keskusjärjestö, jolla on lähes 840 yhteisöjäsentä ja yli 220 henkilöjäsentä. Liitto on paikallisuuden puolestapuhuja, joka kehittää kotiseututyötä ja vaalii kulttuuriperintöä. Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä.