Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä suunnataan vuonna 2020 kasvun paikoille

Tiedote

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään ensi vuonna ympäri Euroopan, ja Suomi on jälleen mukana sadoin tapahtumin. Vuonna 2020 teema Suomessa on Kasvun paikat. Tapahtumilla nostetaan esille kulttuuriperinnön merkitys oppimisen, kasvun ja sivistyksen lähteenä.

Oma lähiympäristömme tarjoaa monia mahdollisuuksia oppimiseen ja kasvamiseen. Tietoja ja taitoja voi kasvattaa kirjastoissa ja museoissa, kerhoissa ja kursseilla, urheilukentillä ja luontopoluilla tai vain tutustumalla tarkemmin lähiympäristöön. Entiset ja nykyiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset ovat tärkeitä oppimisen ja osaamisen paikkoja. Kasvua versovat myös pihat, puutarhat ja puistot, metsät ja maisemat.

Vuonna 2020 Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään teemalla Kasvun paikat.

Tapahtumia ympäri vuoden

Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään Suomessa joka vuosi satojen kävelykierrosten, työpajojen, näyttelyiden, kylä- ja kaupunginosajuhlien ja retkien muodossa. Tapahtumia järjestävät museot, kirjastot, koulut, nuoriso- ja harrasteseurat ja muut yhdistykset, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita järjestämään omannäköistään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville.

Kulttuuriympäristöpäivien teemaviikkoa vietetään ensi vuonna Suomessa 7.–13.9.2020, mutta tapahtumia voi järjestää ympäri vuoden. Suomen tapahtumakalenterin lisäksi tapahtumat saavat Euroopan laajuista huomiota kansainvälisellä sivustolla www.europeanheritagedays.com.

Keväällä 2020 tapahtumajärjestäjille ja sellaisiksi aikoville järjestetään tapahtumahautomot Helsingissä ja Jyväskylässä. Tilaisuuksissa pääsee kehittelemään tapahtumaideoita ja kuulemaan vinkkejä niiden järjestämiseen.

Koulut mukaan tutkimaan kulttuuriympäristöjä

Kasvun paikat -teema tarjoaa hyvän tilaisuuden viettää kulttuuriympäristöpäivää kouluissa tai koulujen kanssa. Voisiko koulun tai koululuokan kutsua mukaan tapahtumaan tai sen suunnitteluun? Voisiko paikallinen yhdistysväki vierailla kertomassa oppilaille omasta koulunkäynnistään?

Lasten ja nuorten kanssa voi suunnitella myös syksyllä 2020 avattavaan Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun osallistumista. Kilpailussa nuoret ympäri Euroopan kertovat tarinoita omasta kulttuuriperinnöstään. Lapset ja nuoret ovat tärkeitä kulttuuriympäristön vaalijoita ja käyttäjiä nyt ja tulevaisuudessa.

Perinnöstä oppiminen yhdistää koko Eurooppaa

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, englanniksi European Heritage Days, vietetään joka syksy 50 maassa ympäri Eurooppaa ja vuosittain yli 30 miljoonaa ihmistä osallistuu lähes 80 000 tapahtumaan!

Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille Euroopan maille. Vuonna 2020 yhteinen teema on Heritage and Education. Ympäri Euroopan nostetaan esille kulttuuriperinnön merkitys oppimisen, kasvun ja sivistyksen lähteenä.

Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoidaan Suomen Kotiseutuliitossa yhteistyössä Museoviraston, Opetushallituksen, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja ympäristöministeriön kanssa.

Lue lisää:

www.kulttuuriymparistopaivat.fi
www.europeanheritagedays.com
• Facebook: www.facebook.com/EHDFinland
• Twitter: @HeritageDaysFI

#kulttuuriympäristöpäivät #kasvunpaikat