Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä mennään nyt luontoon yhdessä

21.8.2017 Tiedote

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tiedote

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien pääajankohta alkaa Suomen luonnon päivänä 26.8.2017 ja jatkuu syyskuun toiseen viikonloppuun 10.9.2017

Luontoon yhdessä on Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2017. Juhlintaan voi osallistua sadoissa yleisötapahtumissa ympäri maan ja syömällä yhdessä kulttuuriympäristössä. Lapsille ja nuorille järjestetään kulttuuriympäristökilpailu.

Kulttuuriympäristöpäivien sadat tapahtumat juhlistavat ihmisen luontosuhteen kulttuurista perustaa

Luontoon yhdessä -teemavuonna nostetaan esiin muun muassa kaupunkiluonto, kotipihat, kansallispuistot, perinnebiotoopit, ympäristöön liittyvä elävä kulttuuriperintö ja ympäristötaide. Tarjolla on kasviretkiä, puutarhatarinoita, geokätköilyä kulttuuriympäristöissä, avoimia ovia luomutiloilla ja seurantaloilla, kuorolaulua kansallispuistoissa ja luonnosta inspiraationsa saaneita taidenäyttelyitä. Nämä ja monet muut tapahtumat löytyvät osoitteesta www.kulttuuriymparistopaivat.fi/tapahtumat.

Syödään yhdessä kaiken maailman maisemissa

Kulttuuriympäristöpäiviä voi viettää myös omalla porukalla, vaikka syömällä yhdessä. Kutsu läheiset kotiisi kokkaamaan, lähde eväsretkelle ja nosta malja kulttuuriympäristöllesi! Kulttuuriympäristöpäivät ja Syödään yhdessä -hanke kutsuvat viettämään kulttuuriympäristöpäiviä yhteisiin ruokapöytiin ja avaavat somekeskustelun kulttuuriympäristön ja yhdessä syömisen merkityksestä:

#kulttuuriympäristöpäivät
#syödäänyhdessä
Facebook: Syödään yhdessä kaiken maailman maisemissa
www.syodaanyhdessa.fi

Viihtyisä kulttuuriympäristö voi olla ratkaisevassa roolissa yhdessä syömisen mahdollistajana ja innoittajana. Myös tapahtumanjärjestäjät ovat tarttuneet ideaan: Askolan kunnantalon vaahterapuiden katveessa järjestetään piknik, syödään hattaraa ja julkistetaan Askolan luonnonmuistomerkki. Turussa kaikki on kutsuttu päivälliselle Kupittaan siirtolapuutarhaan ja Helsingissä kaikki katajanokkalaiset yhteiselle lounaalle. Mikkeli-Seuran retkellä syödään eteläsavolaisten lähituottajien ruokaa ja Vehkomäen tilalla Keuruulla nautitaan maalaismaisemasta, uutispuurosta ja paistetaan lettuja.

Kilpailu kannustaa lapset ja nuoret tutkimaan lähiympäristöään

Osana kulttuuriympäristöpäiviä järjestetään Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu, jonka tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria vaikuttamaan kulttuuriympäristöön nyt ja tulevaisuudessa. Kilpailutehtävänä on etsiä luonnosta paikka tai alue, jolla on kiinnostava tarina sekä kertoa se koko Euroopalle. Kilpailuaika on 9.2.2017–10.1.2018.

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin osallistuu vuosittain yli 20 miljoonaa ihmistä 50 Euroopan maassa. Kulttuuriympäristöpäivien tarkoituksena on huomata lähiympäristön arvot ja nähdä kulttuuriympäristö voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille maille ja Euroopassa juhlitaan koko vuosi teemalla Heritage and Nature.

Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.

Tänä vuonna kulttuuriympäristöpäivät järjestetään yhteistyössä Suomen Luonnon päivien ja Syödään yhdessä -hankkeen kanssa.

Lisätietoja

www.kulttuuriymparistopaivat.fi
Twitter: @HeritageDaysFI
Facebook: www.facebook.com/EHDFinland
www.europeanheritagedays.com

  • Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Sini Hirvonen, sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi, puh. 045 614 0464
  • Suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, hanna.hamalainen@ym.fi, puh. 0295 250 095
  • Kansainväliset asiat: järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, liisa.lohtander@kotiseutuliitto.fi, puh. 045 1509 109