Euroopan kulttuuriympäristöpäivät vievät viihteen ja taiteen tiloihin
Millainen taide pysäyttää? Millainen viihde herättää ajatuksia? Mikä saa hymyilemään, nauramaan ja liikuttumaan? Millainen tila herättää kokemukset ja tarinat eloon? Erilaiset elämykset sykähdyttävät ja nostavat meidät arjen yläpuolelle. Viihteen ja taiteen tiloissa on Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2019. Teemavuoden aikana tuodaan esille taiteen tekeminen ja kokeminen, viihteen eri muodot sekä kokijoiden näkökulmat. Tärkeitä ovat myös paikat, joissa kokemus ja elämys syntyvät.
Kulttuuriympäristöpäivien pääajankohta Suomessa on 2.-8.9.2019, mutta tapahtumia voi järjestää muulloinkin. Voit siis pitkin vuotta osallistua tapahtumaan, järjestää tapahtuman, juhlia omin päin ja innostaa lapsia ja nuoria mukaan keväiseen Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun. Kilpailusta tiedotetaan alkuvuonna lisää.
Teemavuoden avajaisia juhlitaan 5.2.2019 ympäristöministeriön Pankkisalissa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa!
Viihde ja taide yhdistävät Eurooppaa ja sen perintöä
Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, englanniksi European Heritage Days, vietetään joka syksy 50 maassa ympäri Eurooppaa ja vuosittain yli 30 miljoonaa ihmistä osallistuu lähes 80 000 tapahtumaan!
Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille Euroopan maille. Vuonna 2019 yhteinen teema on Arts and Entertainment. Taide ja viihde yhdistävät Eurooppaa monin tavoin. Teemavuoden aikana eurooppalaisia liikuttavat esimerkiksi sirkustaide, teatteri, kirjallisuus, elokuva ja kuvataide. Musiikki soi ja tanssi vie mukanaan, kun kansalaiset ympäri Euroopan nauttivat viihteestä ja taiteesta elokuvateattereissa, museoissa, puistoissa, konserttisaleissa ja erilaisilla festivaaleilla.
Juhlitaan yhdessä ja omin päin
Suomessa järjestetään joka vuosi yli 300 Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumaa, esimerkiksi avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia, työpajoja, kylä- ja kaupunginosajuhlia ja retkiä. Tapahtumanjärjestäjiksi toivotaan museoita, teattereita, kirjastoja, taide- ja kulttuuriseuroja, nuoriso- ja harrasteseuroja ja muita yhdistyksiä, kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita järjestämään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville.
Tapahtumapaikoiksi toivotaan taiteen ja viihteen tiloja taidemuseoista teattereihin, kulttuuritaloista klubeihin, konserttisaleista viihde- ja elämyskeskuksiin. Tapahtumapaikka voi olla myös lähiympäristön kohde. Viihteen ja taiteen tiloja löytyy myös seurantaloilta, kouluilta, nuorisotaloilta, kaduilta ja puistoista.
Suomen tapahtumakalenterin www.kulttuuriymparistopaivat.fi lisäksi tapahtumat saavat Euroopan laajuista huomiota kansainvälisellä sivustolla www.europeanheritagedays.com.
Mukaan pääsee maksutta, ja tapahtumiinne saatte sekä näkyvyyttä ja erilaista materiaalia.
Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.
Lue lisää:
• www.kulttuuriymparistopaivat.fi
• www.europeanheritagedays.com
• Facebook: www.facebook.com/EHDFinland
• Twitter: @HeritageDaysFI
#kulttuuriympäristöpäivät #altistukohtaamisille #viihteenjataiteentiloissa
Lisätietoja:
• koordinaattori Jonina Vaahtolammi, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi, puh. 09 612 63229
• suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, hanna.hamalainen@ymparisto.fi, puh. 0295 250 095
• Kansainväliset asiat: järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, liisa.lohtander@kotiseutuliitto.fi, puh. 045 1509 109