Euroopan kulttuuriperintöpalkinto satoja nuoria ja ikäihmisiä yhteen tuoneelle Mestarit ja kisällit -toiminnalle

30.6.2022 Tiedote
Mestarit ja kisällit -toimintaa Kotkaniemessa Luumäellä. Kuva: Anna-Maija Halme.

Palkintolautakunnalta kiitosta yhteisestä suunnittelusta ja paikallisuudesta

Euroopan komissio ja Europa Nostra julkistivat tänään vuoden 2022 Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen ja Europa Nostra -palkintojen (European Heritage Awards / Europa Nostra Awards) voittajat. Suomen Kotiseutuliiton Mestarit ja kisällit -toiminta on valittu yhdeksi palkintokohteeksi koulutuksen ja taitojen sarjassa (Education, training and skills).

Palkinnon sai Suomesta myös toinen hanke: Suomen kansallismuseo ja Saamelaismuseo Siida palkittiin vuonna 2021 tehdystä kulttuuriperinnön palauttamisesta eli repatriaatiosta kansalaisosallistumisen ja kulttuuriperintötietoisuuden herättämisen sarjassa (Citizen Engagement & Awareness Rising).

Mestarit ja kisällit ovat ylisukupolvisia toimintaryhmiä, joissa ikäihmiset ja lapset tai nuoret kohtaavat tasa-arvoisina paikallisen kulttuuriperinnön äärellä. Mallin keskeinen idea on, että kaikki oppivat toisiltaan ja pääsevät hyödyntämään omaa osaamistaan.

”Tämä on hieno kunnianosoitus kaikille näille 30 Mestarit ja kisällit -toimintaryhmälle, jotka ovat jo toiminnassa tai aloittamassa toimintaansa”, hanketta Kotiseutuliitossa koordinoiva Riina Koivisto toteaa.

Toimintaan on jo osallistunut satoja lapsia, nuoria ja ikäihmisiä. Kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset, kunnat ja muut yhteisöt ovat perustaneet ryhmiä lähes jokaiseen maakuntaan Suomessa.

Suomalainen toimintamalli laajennettavissa muuallekin Eurooppaan

”Ylisukupolvinen ja jaetun oppimisen näkökulma on Mestarit ja kisällit -toiminnassa erityisen huomionarvoista. Arvostamme suuresti sitä, että valitut toiminnan kohteet ovat kiinteästi juurtuneita ja merkityksellisiä yhteisöille ja että toiminta on suunniteltu yhdessä. Koska toiminta perustuu vahvaan metodologiaan ja joustavuuteen toiminnan kohteiden valinnassa, tätä mallia voidaan kopioida ja hyödyntää muualla varsin helposti, ja siitä voi tulla merkityksellinen yhteisöille joka puolella Eurooppaa”, palkintolautakunta painottaa perusteluissaan.

”Niin ikäihmiset kuin nuoret jakavat paikallisia kulttuuriperintötietojaan ja taitojaan sekä muuta osaamista. Nuoret voivat lisäksi auttaa ikäihmisiä esimerkiksi digitaalisten välineiden, kuten sosiaalisen median käytössä”, Riina Koivisto lisää.

Palkintokohteita juhlitaan 26. syykuuta Prahan valtionoopperassa järjestettävässä palkintojuhlassa, jossa julkistetaan kilpailun pääpalkintojen (Grand Prix) sekä yleisön suosikkikohteen ja 10 000 euron rahapalkinnon saajat. Suosikkihanketta voi äänestää elokuussa alkavassa yleisökilpailussa, josta tiedotetaan erikseen.

Suomessa järjestetään syksyllä vielä erillinen palkintotilaisuus, jossa paikallistoimijat pääsevät mukaan juhlistamaan voittoa.

Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteistä palkinto-ohjelma rahoitetaan EU:n Luova Eurooppa rahoitusohjelmasta.

Mestarit ja kisällit -ryhmiä on ollut toiminnassa Suomessa syksystä 2018 asti. Hanketta rahoitti aluksi Suomen Kulttuurirahasto, ja rahoitusta on sittemmin jatkanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

Toimintaryhmät 2022

Mestarit ja kisällit -toimintaryhmät toimivat näissä alla olevissa kunnissa vuonna 2022. Joissakin kunnissa on useita toimintaryhmiä. Monissa muissakin maakunnissa on ollut aiemmin ryhmiä.

Etelä-Karjala: Luumäki

Etelä-Pohjanmaa: Kauhava

Kainuu: Sotkamo

Keski-Suomi: Toivakka

Kymenlaakso: Kotka

Lappi: Rovaniemi

Pirkanmaa: Tampere

Pohjois-Pohjanmaa: Kärsämäki, Pudasjärvi

Pohjois-Savo: Lapinlahti, Leppävirta, Rautalampi, Pielavesi, Keitele, Maaninka

Päijät-Häme: Iitti, Lahti

Satakunta: Eura, Rauma, Säkylä

Uusimaa: Espoo, Helsinki, Lohja, Vantaa

Euroopan komission ja Europa Nostran suomenkielinen tiedote palkinnoista ja kaikki palkintokohteet Euroopassa:

bit.ly/Euroopankulttuuriperintöpalkinnot2022

Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot

Euroopan komissio käynnisti Euroopan kulttuuriperintöpalkinto-ohjelman (European Heritage Awards/Europa Nostra Awards) vuonna 2002 ja Europa Nostra on vastannut palkinnon jakamisesta alusta asti. Palkintoja tukee ja rahoittaa Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma. Jo 20 vuoden ajan on Euroopan kulttuuriperintöpalkinto-ohjelma tuonut esiin ja esitellyt eurooppalaisen kulttuuriperinnön erinomaisuutta ja sen parhaita käytäntöjä, rohkaissut rajat ylittävää tiedonvaihtoa ja tuonut yhteen eri tavoin kulttuuriperinnön parissa toimivia ihmisiä ja organisaatioita. Palkinnot ovat tuoneet voittajille myös merkittäviä hyötyjä, kuten lisää kävijöitä ja suurempaa näkyvyyttä myös kansainvälisillä areenoilla sekä tukenut myös rahoituksen hankinnassa. Lisäksi palkinnot ovat edistäneet huolenpitoa yhteisestä kulttuuriperinnöstämme eurooppalaisten keskuudessa. Palkinnot ovat siten keskeinen väline kulttuuri- ja luonnonperinnön monien arvojen edistämisessä Euroopan yhteiskunnalle, taloudelle ja ympäristölle. Lue enemmän Euroopan kulttuuriperintöpalkinnoista englanniksi täältä: www.europeanheritageawards.eu/facts-figures.

Europa Nostra

Europa Nostra on kulttuuri- sekä luonnonperinnön suojelemiseen keskittynyt kansalaisyhteiskunnan ääni Euroopassa. Europa Nostra perustettiin vuonna 1963, se toimii 40 maassa ja yhdistää kulttuuriperintöjärjestöjä ympäri Euroopan ollen suurin kulttuuriperintöverkosto Euroopassa. Organisaation yhtenä tavoitteena on Euroopan uhanalaisten kulttuuriperintökohteiden ja -maisemien suojelu – sen vuoksi käynnistettiin Seitsemän uhanlaisinta-ohjelma (7 Most Endangered). Se juhlii erinomaisuutta Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon / Europa Nostra -palkintoohjelman kautta. Europa Nostra osallistuu aktiivisesti Euroopan kulttuuriperinnön toimintasuunnitelmien ja linjauksien toteutumiseen yhteistyössä Euroopan Instituutioiden kanssa sekä koordinaatiossa European Heritage Alliance-ohjelman kanssa. 

Europa Nostra on yksi Euroopan komission kehittämän New European Bauhaus -aloitteen virallisista kumppaneista, sekä yksi Euroopan ja Itsenäisten valtioiden yhteisön Climate Heritage -verkoston johtajista. 

www.europanostra.org

Lisätietoa Mestarit & kisällit -toiminnasta:

Mestarit & kisällit -sukupolvihanke

Lisätietoa Kansallismuseon ja Siidan hankkeesta:

Suomen kansallismuseolle ja Saamelaismuseo Siidalle Euroopan kulttuuriperintöpalkinto www.kansallismuseo.fi/fi/ajankohtaista/suomen-kansallismuseolle-ja-saamelaismuseo-siidalle-euroopan-kulttuuriperintopalkinto