Etelä-Karjala isännöi Valtakunnalliset kotiseutupäivät 2018
Suomen Kotiseutuliiton tiedote
Vuonna 2018 järjestetään jo 70. Valtakunnalliset kotiseutupäivät – ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa. Etelä-Karjalassa Valtakunnalliset kotiseutupäivät on järjestetty aiemmin kolme kertaa, mutta maakunnan edellisistä kotiseutupäivistä tulee kuluneeksi jo 25 vuotta vuonna 2018.
Tapahtuman järjestävät elokuussa 2018 Lauritsala-Seura ry ja Suomen Kotiseutuliitto yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin, Imatran kaupungin ja Etelä-Karjalan liiton kanssa.
– Haluamme tuoda esille eteläkarjalaista vieraanvaraisuutta ja kaunista luontoamme. Tavoitteena on, että kotiseutupäivät tuovat runsaasti vieraita Lappeenrantaan ja koko maakuntaan. Myös asukkaille tarjotaan unohtumattomia kokemuksia, Lauritsala-Seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas sanoo.
Kotiseutupäivien tapahtumissa näkyvät myös kestävä kehitys, Venäjän läheisyys sekä Saimaan kanava.
– Lappeenranta on palkittu edelläkävijä kestävässä kehityksessä ja uusiutuvassa energiassa. Venäjän läheisyys näkyy päivittäin katukuvassa, mutta kanssakäyminen venäläisten kanssa on ollut aktiivista jo vuosisatoja. Uuden Saimaan kanavan vihkimisestä tulee kotiseutupäivien aikana kuluneeksi 50 vuotta, Laukas kertoo.
Maamme suurin kotiseututapahtuma
Valtakunnalliset kotiseutupäivät on maamme suurin kotiseututapahtuma, joka on järjestetty vuodesta 1949 lähtien. Se kokoaa yhteen sadat kotiseututoimijat ympäri maan keskustelemaan ajankohtaisista kotiseututyöhön ja paikallisuuteen liittyvistä asioista, verkostoitumaan ja tutustumaan järjestävän kaupungin ja maakunnan vahvuuksiin ja omaleimaisuuteen.
– Kotiseutupäivien järjestäminen yhdistää maakunnan kotiseututoimijoita, minkä on havaittu lisäävän yhteistyötä myös tapahtuman jälkeen. Maakunnan kotiseutuhenki ja kotiseuturakkaus saa vahvistusta. Usein arvostus omaa kotiseutua kohtaan kasvaa entisestään, kun sitä valmistaudutaan esittelemään muille. Vahvuudet ja piirteet tunnistetaan entistä paremmin, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo toteaa.
Valtakunnalliset kotiseutupäivät ovat myös paikallisille suunnattu tapahtuma, jossa voi oman kotiseutunsa nähdä uusin silmin ja nauttia monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Kaikille avoimissa ja ilmaisissa tilaisuuksissa on huomioitu myös eri ikäiset, esimerkiksi lapsiperheet.
– Suurin osa tapahtumista järjestetään Lappeenrannassa, mutta toiveemme on, että joka puolella Etelä-Karjalaa tapahtuu kotiseutupäivien aikana. Imatra on näkyvästi mukana, ja kaikki alueen kunnat pyydetään mukaan päivien järjestelyihin. Päivien ohjelmaan perinteisesti kuuluvat retket suuntautuvat ympäri maakuntaa tutustuttaen osallistujat paikallisiin kulttuurikohteisiin, historiaan, luontoon, osaamiseen ja elinkeinoihin, Anne-Maija Laukas kertoo.
Lisätiedot:
Lauritsala-Seura ry:n puheenjohtaja Anne-Maija Laukas, puh. 040 519 0107, annemaija.laukas [at] gmail.com
Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, riitta.vanhatalo [at] kotiseutuliitto.fi
Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, joilla käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Päiville osallistuu satoja kotiseutuaktiiveja ympäri maan. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi eri puolilla Suomea. Etelä-Karjalassa Valtakunnalliset kotiseutupäivät on järjestetty aikaisemmin kolme kertaa; Parikkalassa vuonna 1958 ja Imatralla vuosina 1970 ja 1993.
Suomen Kotiseutuliitto jakaa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä kotiseututyön ansiomitalit sekä julkistaa Vuoden kaupunginosan, Vuoden kotiseututeon ja Vuoden kotiseutuyhdistyksen.
Lisätiedot: www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/valtakunnalliset-kotiseutupaivat
Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliiton yhdistysjäsenkentässä toimii yli 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä. Tutustu: www.kotiseutuliitto.fi
Lauritsala-Seura ry on vuonna 1959 perustettu kotiseutuyhdistys, jonka tarkoituksena on Lauritsalan monipuolinen kehittäminen paikallisten erityispiirteiden pohjalta, elinympäristön kohentaminen ja asukkaiden viihtyvyyden lisääminen, kotiseututietouden lisääminen, Lauritsala-hengen ylläpitäminen ja aktiivisuuden vahvistaminen sekä lauritsalalaisen kulttuurin edistäminen. Tutustu: www.asukkaidenlappeenranta.fi/lauritsalaseura