Yhteiseksi hyväksi tekeminen verissä

Synnyin maatilan lapseksi 1952. Tilaa hoiti sotainvalidi-isoisäni Vilho-pappa, joka oli koulutukseltaan tilanhoitaja. Hän oli tottunut johtamaan kartanoiden maatilataloutta. Sodan jälkeen pappa oli sotainvalidien luottomies, joka hoiti muiden edunvalvontaa ja asioita. Pappa opetti esimerkillään yhteiskuntavastuuta, toisesta välittämistä ja käytännön maatalouteen liittyvät tilanpidon asiat pienelle pojalle.

Meijerimatkoilla meijerin höyryvoimalahuoneessa istuessani ammensin innokkaasti kaikki kuulemani maailmantapahtumat ja paikallishistoriat. Isoisästäni johtuen viihdyin varsin hyvin vanhojen miesten ja naisten parissa tarkkaavaisesti kuunnellen.

Koulun jälkeen palvelin ohjaajaupseerina Lapin Lennostossa Rovaniemellä. Siellä kouluttauduin työn ohessa talonrakentajaksi. Eläköidyttyäni palasin takaisin sukutilalle Halikkoon ja jatkoin ammattikorkeakoulussa kouluttautuen perinnerakentajaksi.

Kotitalon remontin jälkeen aloin osallistua seurakunnallisten ja kunnallisten luottamustehtävien hoitamiseen.

Kirkollisen perinteen vaaliminen ja kotiseuturakkaus niin seurakunnan kuin kotiseutuyhdistyksen toiminnan kautta loi uusia ulottuvuuksia. Sukumme esi-isistä löytyy niin kirkkoherroja, kivenhakkaajia kuin suutareita, ja mukava yllätys oli löytää seitsemän polvea taaksepäin Sauvon seurakunnan töissä ollut kyrkosnickare.

Seurakunnan tehtävissä olen luottamushenkilönä ja rakennustoimikunnissa puheenjohtajana tai valvojana perehtynyt niin rakennushistoriaan kuin seurakunnan rakennusperinnön hoitoon. Olen päässyt osallistumaan ja vaikuttamaan niin uuden leirikeskuksen rakentamiseen kuin hautausmaiden rakentamiseen, paanukattotöihin ja keskiaikaisten kivikirkkojen kalkkirappaukseen. Edellinen työmaa oli keväällä valmistuneen Salon uuden seurakuntatalon rakennushankkeen valvonta.

Parhaana tähänastisista töistä kuitenkin pidän kotikirkkoni Halikon keskiaikaisen kivikirkon rakennushistoriallisen selvityksen laadintaa ja sitä seurannutta mittavaa remonttia.

Halikkolaisen kotiseutuperinteen vaaliminen ja tallentaminen täydentyy Rikala-seuran entisenä pitkäaikaisena puheenjohtajana ja nyt hallitustyöskentelyn kautta.

Kesäisin vietän aikaani kylähulluna, viralliselta nimitykseltään paikallisena tietäjänä, Trömperin kestikievarimuseossa kertoillen tarinoita menneisyydestä.

Jokainen voi tehdä asioita yhteiseksi hyväksi, ja yhteistyössä, omista vahvuuksistaan käsin.

Teksti on julkaistu aiemmin Kotiseutupostin 3/2023 Omakulma-palstalla.