Voihan osallisuus!

Lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen on meidän aikuisten tehtävä. Välillä sen toteuttaminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa, kun itsekään ei aina ja koko ajan jaksaisi osallistua.

Päiväkodista on tullut viesti. Ensi viikolla pitäisi osallistua vanhempainpajaan, jossa teemana on lapsen osallisuus. Pajassa myös vanhempi pääsee osallistumaan. Maanantaina olen saanut kutsun palaveriin, jossa mietitään uusia keinoja lasten ja nuorten osallisuuden tukemiseksi. Bussimatkalla kotiin selailen nettiä, ja tunnen syyllisyyttä, kun en heti osallistu entisen kotikaupunkini nettisivujen kehittämiseen.

Oikeastaan pidän osallistumisesta. Ja osallistunkin moniin juttuihin, annan aikaani, ajatuksiani ja mielipiteitäni moneen. Yritän olla aktiivinen työssä ja vapaalla. Välillä olisi kuitenkin mukava ottaa taukoa osallistumisesta ja olla vaan, toivoa, että joku muu osallistuu minun puolestani.

Syyskuun lopulla istuin Tampere-talossa lähes 300 muun lastenkulttuurin ammattilaisen kanssa ja kuuntelin kansainvälisen lastenkulttuurifoorumin pääpuhujan, professori Anne Bamfordin puheenvuoroa lasten ja nuorten oikeudesta kulttuuriin ja taiteeseen. Samalla hetkellä palasin osallisuuden ytimeen.

Osallisuus ei ole velvollisuus ja pakko vaan etuoikeus, joka tulee mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle. Oma tehtäväni on tarjota kulttuurikasvatuksen kautta lapsille ja nuorille tilaisuuksia kokea laajalti erilaista taidetta ja kulttuuria ja samalla mahdollistaa heille hetkiä oman mielipiteen tai ajatusten ilmaisuun, taiteen keinoin.

Kulttuurikasvatusohjelma Taidekaaren kautta pystymme tarjoamaan vuosittain lähes 18 000 lapselle ja nuorelle mahdollisuuksia tamperelaiseen paikalliskulttuuriin tutustumiseen ja taiteen tekemiseen. Lapset ja nuoret osallistuvat myös ohjelman suunnitteluun ja saavat toimia aktiivisesti museoissa ja työpajoissa.

Parhaimmillaan osallisuus on yhdessä ihmettelyä ja hetkeen pysähtymistä, läsnäoloa juuri sille tietylle porukalle kiireisen arjen keskellä. Se ei vaadi aikuiselta lopulta muuta kuin hetkeen heittäytymistä, kuuntelua ja empatiaa. Ja toki myös avointa asennetta siihen, että lapsi ja nuori osallistuu omalla tavallaan, ei välttämättä siten kuin itse oli asian etukäteen suunnitellut. Itseasiassa usein juuri niistä hetkistä syntyykin jotain uutta ja kiinnostavaa.