Unesco aineettoman kulttuuriperinnön turvaajana

Suomi päätti kesällä 2018 esittää suomalaista saunomiskulttuuria ensimmäisenä ja kaustislaista viulunsoittoa toisena kohteenaan Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Saunomisesta päätös tulee tämän vuoden lopussa, kaustislaisesta viulunsoitosta vuotta myöhemmin.

Kohteiden valinnan jälkeen kulttuuritoimijat Kaustisella ja lähialueella ja etenkin kaustislaisen viulunsoiton omakseen tunteva yhteisö ovat valmistelleet tiiviisti monimuotoista hakemusta. Siihen sisältyy hakemuslomakkeen lisäksi valokuvia, kymmenen minuutin esittelyvideo sekä liki 20 kirjettä. Niissä edustava joukko asiaan liittyviä tahoja yhdistyksistä yksittäisiin pelimanneihin kertoo suhteestaan perinteeseen, tuestaan hakemukselle ja osallistumisestaan hakemusprosessiin. Hakemus saatettiin matkaan Unescon päämajaan Pariisiin maaliskuussa.

Hakemuksen laatimisen prosessi oli monivaiheinen ja työläs mutta myös hyvin opettavainen kokemus. Liki kahden vuoden rupeama sisälsi kymmeniä kokouksia, yleisötilaisuuksia, kyselyitä, keskusteluja, julkisia kommentoitikierroksia, paljon kirjoitustyötä ja Unesco-kielen haltuunottoa.  Mutta se sisälsi myös kaustislaisen viulunsoittoon liittyvän perinteensuojelutyön käsitteellistämistä ja perinteen merkityksen pohdintaa.

Hakemus sai pohtimaan perinteen perusarvoja

Merkittävimmäksi prosessissa voi ehkä nähdä sen pakottaman pysähtymisen perinteen perusarvojen äärelle. Miksi perinnettä halutaan suojella? Kuka perinteen omistaa? Miten perinneilmiö rajataan ja miten sitä saa hyödyntää? Näitä on ollut hyödyllistä pohtia niin perinteenharjoittajien kuin ilmiöiden parissa työtä tekevien kulttuurialan ammattilaistenkin.

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on uraauurtava erityisesti sen vuoksi, että se siirtää vallan ja vastuun määritellä ja arvottaa perinnettä ja sen suojelutyötä asiantuntijoilta yhteisöille. Unesco-hakemusta laadittaessa tämä tuli esille jatkuvasti.

Kyse ei ollut kaustislaisen viulunsoiton erinomaisuuden todistamisesta, vaan siitä, että tuli osoittaa, että soittajat, tanssijat ja laulajat kokivat perinteen itselleen ja yhteisölleen merkitykselliseksi.

Asia saattaa vaikuttaa arkiselta mutta on itse asiassa vallankumouksellinen.

Hyvä työkalu perinteen turvaamiseen

Unescon sopimus koettiin Kaustisella erittäin hyväksi työkaluksi turvata perinteen elinvoimaisuus myös tuleville sukupolville. Sitä ilmankin kaustislainen viulunsoitto varmasti jatkaisi eloaan, mutta hakemusprosessiin liittyneiden lukuisien toimenpiteiden ja ahaa-elämysten kautta tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Toki prosessin aikana Unescon luetteloon pyrkimisessä on nähty myös uhkakuvia. Esimerkiksi perinneilmiön karnevalisointi ja ylikaupallistaminen saattaisivat asettaa perinteen jatkuvuuden vaaraan.

Aika näyttää, mikä voima ja valta Unescon sopimuksella ja luetteloinnilla on yksittäisen perinneilmiön elinvoimaisuuden turvaamisessa. Nyt, kun Suomi edelleen ottaa ensiaskeleitaan sopimuksen toimeenpanossa, olisi hyvä aika tarkastella ja tutkia, mitä opittavaa ensimmäisten ilmiöiden luetteloinnista on Suomen tuleville ehdotuksille luetteloon. Toisaalta voidaan myös pohtia, mitä opittavaa siitä on koko laajalle perinnekentälle maassamme.