Tavallinen Elonkorjuujuhla Kärsämäellä 7.9.2019

27.9.2019 Juha Myllylä, Visavuoren museosäätiön toiminnanjohtaja, entinen kärsämäkinen

”Ihanampi kuin joulu!”

Kärsämäki on pieni, alle 3000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla, keskellä Suomea. Kunnan lävistävät vanha nelostie eli E75 ja Kokkolasta Kajaaniin vievä valtatie 28. Vaikka kunta sijaitsee kahden valtakunnallisesti merkittävän tien risteyksessä, Kärsämäki on saattanut autoilijan silmissä vilahtaa nopeasti ohi. Valtakunnan uutisoinnissa kunta on näkynyt ajoittain, mutta hyvin usein uutiset Kärsämäestä ovat olleet sävyltään negatiivisia. Viime vuosina Kärsämäki on kohentanut ilmettään. Uusia yrityksiä on putkahdellut tienvarsille kulkijoiden nähtäväksi, ja Kärsämäestä onkin alkanut muotoutua matkailijoiden pysähdyspaikka. Tänä vuonna Kärsämäki täyttää 150 vuotta.

Olen suomalainen -elokuvan tekijöitä Kärsämäki Areenalla. Kuva: Arto Juutistenaho.

Talvella 2018−19 joukko entisiä kärsämäkisiä päätti, että heidän entinen kotikuntansa ansaitsee juhlat. Tapahtumaa ideoimassa olleeseen entisten kärsämäkisten ydinporukkaan kuuluivat näyttelijä Matti Ristinen ja graafinen suunnittelija Olavi Sammalkanto Helsingistä, erityisopettaja Sari Koponen ja tuottaja Jani Pihlajamaa Littoisista sekä toiminnanjohtaja Juha Myllylä Valkeakoskelta.

Juhlan lähtöajatuksena oli, että muualla asuvia ja eri alojen näkyvillä paikoilla vaikuttavia entisiä kärsämäkisiä saataisiin mukaan kertomaan kokemuksiaan entisestä kotikunnastaan ja siitä, kuinka Kärsämäki on toiminut ponnahduslautana heidän urallaan. Lisäksi haluttiin, että juhlan suunnitteluun ja toteutukseen saataisiin mukaan mahdollisimman laaja joukko nykyisiä kärsämäkisiä henkilöitä ja yrityksiä. Kärsämäen kunta otti ajatuksen vastaan ja lähti aktiivisesti tukemaan ja järjestämään juhlaa innokkaiden talkoolaisten kanssa. Kiitettävä määrä paikallisia yrityksiä saatiin myös sponsoroimaan tapahtumaa.

Juhlapäivän ohjelmassa oli mm. Kärsämäeltä lähtöisin olevan Matti Ristisen tähdittämän ja Aleksi Mäkelän ohjaaman, Kari Tapiosta kertovan, Olen Suomalainen -elokuvan kaksi ennakkonäytöstä Frosteruksen koululla.

Kärsämäki areena. Pälvi Myllylä (vasemmalla) ja Veikko Junttila (oikealla) haastattelijoina. Haastateltavina (keskellä) Tiina Laitila Kälvemark ja Riitta Vanhatalo. Kuva: Olavi Sammalkanto.

Päivällä Suomalaista yhteiskuntaa katsottiin kärsämäkisten silmälasien läpi. Keskelle kylää oli rakennettu esiintymislava, Kärsämäki Areena. Eri sektorien valtakunnallisten yhteiskuntavaikuttajien haastatteluissa ja paneeleissa pohdittiin asioita tapahtuman teeman mukaisesti. Haastateltavien joukoissa oli muiden muassa Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani, yleisurheilija Jenni Kivioja, näyttelijä Matti Ristinen, Kirjailija Tiina Laitila Kälvemark, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtaja Esko Ranto, maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Marja Kokkonen sekä Maanmittauslaitoksen pääjohtaja ja Aalto-yliopiston kunniatohtori Arvo Kokkonen. Areenan haastattelijoina toimivat Pälvi Myllylä ja Veikko Junttila.

Iltajuhla pidettiin Suomelan leirintäalueella. Sisääntulomusiikkia soitteli Jukka Rajaniemi banjollaan, päärakennuksessa kuultiin Hillevi Myllylän runoja Helmi Saarikosken lausumana. Alueelle pystytetyn päälavan esiintyjinä olivat kärsämäkinen trubaduuri Petri Tulppo, Ile Vainio ja Viihteen kenttämiehet ja pääosin entisistä kärsämäkisistä soittajista koostuva Ferro Color. Ilta huipentui näyttävään, Kärsämäen kunnan järjestämään ilotulitukseen.

Talkoohenki yhdisti entisiä ja nykyisiä kärsämäkisiä eivätkä kaikki halukkaat esiintyjät edes päässeet näyttäytymään. Niinpä tilausta Elonkorjuujuhlalle on tulevillekin vuosille. Videotervehdyksiä ja onnentoivotuksia 150-vuotistaivaltaan juhlivalle Kärsämäelle tuli ympäri maailmaa. Kärsämäki voikin näin toimia esimerkkinä muille pienille paikkakunnille ja näyttää kuinka pienetkin saavat suuria aikaan kun yhteistä tahtoa ja talkoohenkeä löytyy.

Juhlan tunnelman kiteyttää erään perheenäidin toteamus että juhlapäivä oli hänelle ihanampi kuin joulu. Kaikki hänen neljä lastaan puolisoineen ja perheineen olivat tulleet Kärsämäelle juhlimaan. Edes jouluisin perhe ei ole ollut yhtä aikaa koolla, mutta nyt oli.

Valkeakoskella 25.9.2019

Ferro Color esiintyy Suomelan iltajuhlassa. Kuva: Arto Juutistenaho.