Paikan henki on mainetekijä

Parikymmentä vuotta sitten aloitin työurani kuntamarkkinoinnin parissa aluekehittämisorganisaatiossa, jonne tein päättötyönäni erään kaupungin mainetta ja mielikuvia kartoittavan muuttajatutkimuksen. Mainetekijät eivät ole vähäpätöisiä etenkään pikkupaikkakunnille, joihin ei enimmäkseen muuteta työn tai opiskelun takia. Itsekin sittemmin asuinpaikkakuntaa valitessa hylkäsin tai hyväksyin paikkoja melko puhtaasti mielikuvien perusteella. Kulttuurihistoriaa henkivä viihtyisä pikkutaajama näyttäytyi meille vetovoimaisena, mittakaavaltaan sopivana kasvattaa juuria ja siipiä lapsille.

Vain omaleimaisuudella erottuu muista

Tuon taannoisen työnkuvani perintönä huomioni yhä kiinnittyy kotimaassa matkatessa kuntien perinteisiin markkinointikanaviin: tienvarsimainoksiin, joiden mukaan Suomi on täynnä vireitä ja luonnonläheisiä kuntia. Pihtipudas on sentään mummostaan ylpeä – ja jää mieleen.

Jostain syystä useimmiten tehdään niin kuin muutkin ovat aina tehneet, eikä uskalleta erottautua omilla vahvuuksilla ja ominaispiirteillä. Kuten tienvarsitaulunsa, usein myös suomalaiset pikkutaajamat muistuttavat toisiaan: raitin varrelle on sovitettu samat kauppaketjulaatikot parkkikenttineen ja jokunen kaupungista kopioitu korkea betonikerrostalo kuin aivan väärään paikkaan tipahtaneena. Samalla katoaa myös pala palalta paikallinen omaleimaisuus, jolla olisi voinut erottautua viihtyisänä elinympäristönä tai jopa vetovoimaisena matkailukohteena. Vaikka paikan henkeen sopimattomat ratkaisut voisi rajata ulos markkinointikuvista, niitä ei saa pois matkailijoiden vierailukokemuksista tai asukkaiden arjen ympäristöstä.

Kulttuuriympäristöjen merkitystä elinvoimalle ei tunnisteta

Kulttuuriympäristöjen potentiaalia alueiden elinvoimatyössä ei Suomessa ole vielä kovin hyvin tunnistettu, vaikka sen hyötyjen on havaittu kytkeytyvän aluekehittämiselle keskeisiin elinvoimaan ja hyvinvointiin.

Matkailussa paikallisuus ja juurevuus ovat jo nouseva trendi. Monia pikkutaajamia voisi kehittää hienovaraisesti paikan henkeä ja kulttuuriympäristöä kunnioittaen, profiloitua tarjoamalla vaihtoehtoisia elämisen ympäristöjä – kaupungistumisellakin on vastavoimansa.

Mainekuva rakentuu teoista, ei markkinointisanoista

Tavanomaisen harmaassa taajamassa itse kasvaneena jaksan yhä vaikuttua minua nykyisin ympäröivistä maisemista ja aikakausien jatkuvuudesta kertovasta omaleimaisesta miljööstä. Vanhat talot ovat täynnä elämää ja ilahduttavat silmää jopa marraskuisessa harmaudessa. Kesäisin paikka houkuttaa matkailijoita ja kesäasukkaita, asukkaat arvostavat kulttuuriympäristöään ja moni yrittäjä näkee sen oleellisena toiminnalleen. Arvostus on aktivoinut paikallisyhteisön toimimaan ympäristönsä puolesta ja pitämään siitä huolta.

Ongelmia syntyy, jos proaktiivisia yhteisöjä ei huomioida alueen kehittämisen ja yhteistoiminnan kumppanina, jos paikan henki ja arvot sivuutetaan. Kärjistyvät ristiriidat eivät kasvata hyvinvointia saati positiivista mainekuvaa. Aito paikallisylpeys ja yhteistoiminta kulttuuriympäristön puolesta taas viestii myös ulospäin imagoa, jota ei päälle liimatuin markkinoinnin keinoin voi saavuttaa.