”Onko pakko viettää joulua, jos ei taho?”

• Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja
• Yhteisöjen rakentumisesta kiinnostunut historiantutkija
• Eteläpohjalais-keskisuomalais-helsinkiläinen jouluihminen

Radiosta singahtava Kalevauvan kysymys ”Onko pakko viettää joulua, jos ei taho?” tuntui hyvinkin samaistuttavalta, kun pujottelin kaupan kausisuklaiden ja tonttukrääsän keskellä. Jouluun oli melkein kaksi kuukautta. Kaupan kalenterin mukaan joulusesonki kannattaa kuitenkin aloittaa aina vain aiemmin ja aiemmin.

Joulunalusajasta voi helposti tulla kiireen, stressin ja ahdistuksen kaaos. Pitäisi ostaa sitä ja tätä, tarvitsi sitä tai ei. Olisi pidettävä pikkujoulut ja osallistuttava muiden juhliin. Täytyisi hankkia, lähettää, järjestää ja muistaa ja saada kaikki valmiiksi. Koko joulusta saattaa tulla suoritus, jota pitää valmistella aina vain suuremmin ja kauemmin.

Sitten kun on päästy varsinaiseen juhlaan, voi olla jo niin väsynyt koko touhuun, ettei sitä paljon jaksa enää viettääkään. Jouluruoka maistuu puulta, eivätkä korvat kestä enää yhtään joululaulua.

Joulu on vuosijuhlistamme ylivoimaisesti perinteisin. Sitä valmistellaan pitkään. Varsinkin jouluaattoon ja joulupäiviin liittyy vahvoja traditioita ja odotuksia, että asiat tehdään juuri sillä tietyllä tavalla kuin aina ennenkin.

Mutta miksi ihmeessä pitäisi syödä rosollia, jos ei siitä tykkää? Miksi siivota kaikki kaapit, vaikka niihin ei kukaan katsokaan? Miksi täytyy kiertää kaikki tavaratalot ja ostaa lahjavuoria?

Ei miksikään. Älä syö rosollia, älä siivoa kaappeja. Älä osta. Tee niin kuin haluat: se on sinun joulusi. Valitse ne perinteet, jotka ovat voimauttavia ja oman näköisiäsi. Jos sellaisia ei ole, aloita uusia.

Perinteiden takana

”Jos saada voisin takaisin tuon joulun jonka kadotin,
kun suljin portit lapsuuden ja kauas vaelsin.
Jos sydämessäin vieläkin ois lapsi mielin avoimin,
niin tuntea vois tänäänkin, sen mistä unelmoin.”

Heidi Kyrön laulu kiteyttää jotain oleellista.

Me etsimme joulusta jotakin syvempää ja vaikuttavampaa kuin vain pelkkää vuotuisjuhlaa ja loma-aikaa. Haluamme ostaa kaupasta hyvää mieltä toisille – ja varmaan sitä kautta osin myös itsellemme.

Me kaipaamme yhteyttä itseämme suurempaan: perheeseen, sukupolvien ketjuun, yhteisöön. Kurkotamme johonkin, joka toisi elämäämme jatkuvuuden ja merkityksellisyyden tuntua.

Sellaisena joulussa on yllättävänkin paljon samaa kuin kotiseudussa. Enkä nyt tarkoita niinkään sellaista entisajan kotiseutua, kodin seutua, jonka saattoi piirtää kartalle. Tarkoitan sellaista laajempaa kotiseutua, joka nykymääritelmän mukaan rakentuu ennen muuta ihmisen sisälle. Sellainen kotiseutu on ymmärrystä yhteisöstä, joka on olemassa juuri minulle.

Kotiseutua ajatellaan nykyään ennen muuta tunteena, joka kulkee mukanamme, minne menemmekin. Kotiseutu kiteyttää meille jotain rakasta ja turvallista, jotain mitä haluamme kantaa mukanamme ja jossa koemme olevamme kotona. Se on samanlainen keidas elämässämme kuin joulu on vuodenkierrossa.

Mutta niin kuin joulukin, kotiseutu saattaa aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita. Se voi välillä suututtaa ja ahdistaakin. Kumpikaan ei aina täytä toiveitamme eikä pysy idyllisen muuttumattomana.

Silloin kannattaa muistaa, että niin kotiseutu kuin joulukin ovat loppujen lopuksi sellaisia kuin me haluamme niiden olevan. Ne eivät tule annettuna eikä niiden kulku tai kehitys ole millään lailla vääjäämätön.

Se, millaiseksi joulu tai kotiseutu muodostuvat, riippuu loppuviimein meistä itsestämme. Kotiseutu rakentuu monimuotoisesta ja moniäänisestä kotiseututyöstä pitkin vuotta. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen ja ohjata sitä sellaiseen suuntaan, joka tuntuu itsestä kotoisimmalta.

Sillä jokaisella on oikeus omannäköiseen kotiseutuun ja omannäköiseen jouluun.

Perinteiden rakentama joulu

”Se on aavistus, sitä ei voi selittää.
Se on aavistus, joka mielet hiljentää.
Se on aavistus, joka johtaa taivaaseen.
Joka joulu se saapuu uudelleen.”

Paula Koivuniemen karhea ääni Jouluradiosta on odotettu.

Minulle joulu on vuoden parasta ja merkityksellisintä aikaa. Sen raamit tulevat levosta ja hiljentymisestä. Vaikka joulua saa ja pitää monella tavalla konkreettisesti rakentaa, on se silti nimenomaan irtiotto arjesta, menemisestä ja matkustamisesta. Minulle ei kannata siis ehdottaa välipäivätapaamisia – mieluummin joskus toiste.

Joulun aika tarjoaa minulle mahdollisuuden katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen, tehdä tilinpäätöstä ja pohtia uuden vuoden suuntaa. Mieleen nousee suuri kiitollisuus eletystä ja koetusta, monista kohtaamisista sekä merkityksellisyyden tunteen antaneesta tekemisestä. Kiitos siis teille, kotiseutujen rakentajat ja kaikki sidosryhmien ihmiset valtavan hienosta vuodesta ja yhteistyöstä!

Joulun perimmäinen tarkoitus löytyy minulle sen kristillisestä perussanomasta. Kaupallisen kääreen alta löytyy sydämen matka seimen äärelle.

Se matka raamittaa myös perheemme kuusi vuotta sitten luotuja yhteisiä jouluperinteitä. Aattoaamuna käymme saunassa ja katsomme kaikki yhdessä hiljaa joulurauhan julistuksen. Riisipuuron jälkeen menemme kirkkoon aattohartauteen, sitten kotiin syömään ja jakamaan lahjoja. Varsinaisena joulupäivänä olemme kotona, rauhassa, yhdessä.

Perinteet rakentavat joulun rauhaa pikkuhiljaa, askel askeleelta. Pakottamatta, sellaisena kuin se on minäkin vuonna tullakseen. Sydämeen alkaa hiipiä levollisuus ja joulu alkaa juurtua viimeistään siinä kohtaa, kun kirkossa urut aloittavat jokajouluisen sävelmänsä, ensin hiljaa ja vähitellen moniääniseksi pauhuksi yltyen:

”Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.”

Kotoisaa joulua!