Oikeus kotiseutuun syntyy toiminnan ja mielikuvien kautta

Eräänä päivänä kävelin Kemijoen rantaan Rovaniemellä, ja tajusin kuinka kaukaa lapsuudestani Pohjois-Pohjanmaalla kumpuaa rakkaus jokeen. Juuri tämä rakkausko kiinnitti minut Lontooseen opiskeluaikoina ja sai minut rakastumaan Budapestiin lopulta väitöskirjan arvoisesti? Nämä kaupungit eivät ole ainoaa kotiseutuani mutta ovat osa minua. Onko minulla niihin oikeus? Mahtuvatko kaikki kotiseutuuni? Enhän minä edes ole täältä?

Kiinnitymme asuinseutuihimme, kotimaihimme – jaamme kieltä, ymmärrystä ja tilaa. Tila ja yhteisö luovat toisiaan, kulttuurimaantieteilijä Doreen Massey korosti. Kumpikin syntyy keskinäisen jännitteen kautta. Kamppailu tilasta, samaistuminen ja eronteko luo tilan ja meidät.

Pelkkää hallintoa vai jaettua tilaa?

Kotiseututyössä on helppo tunnistaa, kuinka yhteinen tila ja yhteisö syntyvät ja niitä ylläpidetään toiminnalla. Ylhäältä annetut rakenteet, kuten maakunta voivat vaikuttaa vierailta, jos niitä ei ole kiinnitetty toiminnan kautta.

Kun lukioaikoinani Helsingissä lauloimme Uusmaalaisten laulua, harva koki yhteyttä Uuteenmaahan maakuntana. En edes tiennyt, mitä siihen kuuluu. Sittemmin olen toiminut palkitussa uusmaalaisessa kaupunginosassa.

Helsingin uudessa osallisuusmallissa otetaan suurpiirijako käyttöön, kotiseutuni Maunula kuuluu Pohjois-Helsinkiin. Vuosia olen puhunut Pohjois-Helsingistä, mutta harvalle alue on sanonut mitään. He eivät tunnistaneet siinä itseään. Demokratiaa ei synny sinne, missä ei ole jaettua tilaa. Samaistuminen saa hallinnon vaikuttamaan oikeutetulta.

Vieraana kotiseudullaan?

Viiden vuoden aikana alueen palveluiden käyttäminen, kehittäminen ja puolustaminen on luonut minulle ja perheelleni siteet Maunulaan. Se on toiminnallinen kotikenttämme.

Lisäksi meillä on savolaiskylä, jossa mökkeilemme ahkeraan ja missä sukulaisiamme asuu. Se kuuluu kuntaan, jossa kävin peruskouluni aina jotenkin junantuomana ja lopulta junan viemänä.

Emme muutenkaan olisi sataprosenttisia maunulalaisia: mieheni kannattaa entisen kotikaupunkinsa jääkiekkojoukkuetta ja minulla on kotikaupunkini maailmalla. Sydämeemme mahtuu muitakin kotiseutuja.

Uusilla asukkaillakin on oikeus kotiseutuun. Mutta jos tuntee vähän paikallisia ihmisiä, toimintatapoja tai paikallista murretta, kynnys kokea uusi asuinpaikka kotiseuduksi on korkea. Miten tätä kynnystä voisi kutistaa kotiseututyössä?

Oikeus kotiseutuun toiminnan kautta

Paikallinen yhdessä tekeminen luo yhteisöllisyyttä ja yhteisöä. Se vaatii kohtaamispaikkoja ja yhteisymmärrystä. Maunula-taloa suunnittelimme asukkaiden ja virkamiesten kanssa matalan kynnyksen tilaksi, jonne olisi helppo tulla kenen tahansa.

Asukkaat suunnittelivat talon toimintaa kaupungin palvelujen ja virkamiesten rinnalla pitkäjänteisesti. Jo rakennusvaiheessa koitimme kuvitella käyttäjiksi myös ne, jotka eivät olleet paikalla.

Nyt talon työntekijät ovat kuin kotonaan Maunulassa. Kuten uudet asukkaat, uudet työntekijät oppivat jatkuvasti siitä, millaisia verkostoja ja toimintatapoja heidän toiminnallisella kotiseudullaan on. Joillekin näin yhdessä tuotettu kotiseutu jää muistoihin heidän eläköidyttyäänkin.

Kotiseutuja voi olla monia. Meillä on oikeus sekä esi-isien tai lapsuuden mielikuvien kotiseutuun että toiminnalliseen ja muistojen kotiseutuihin. Osaamme vastata: vaikken olisikaan täältä, nyt minä tänne kuulun tai tämä paikka on sydämessäni.

Emilia Palonen
Valtio-opin ja erityisesti kulttuuripolitiikan dosentti. Tehnyt toimintatutkimusta Maunulan lähiössä Helsingissä ja opettaa poliitiikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Kotiseutuliiton Uudet toimintamuodot kotiseututyössä -jaoston jäsen.

Teksti on julkaistu aiemmin Kotiseutupostin 4/2017 Vieraskynä-palstalla.