Lapset ja nuoret opastivat yhdistyksen arvoihin

4.6.2020 Tuulia Tikkanen, TM, Latokaski-seuran puheenjohtaja
Tuulia Tikkanen. Kuva: Hannu Salminen.

Vuosikymmeniä vanha puutarha on todella kaunis kuten perinteinen kotiseutuyhdistys. Kärsivällinen kiireetön kunnostus entistää puutarhan uuteen voimaan.  Ja elvyttää uusia ja vanhoja kasveja puutarhan aarreaitasta.  Latokaski-seuran entistys sai alkunsa, kun tarvitsimme kipeästi pari vuotta sitten talkooväkeä tapahtumiimme. Pakko on hyvä kannustin – uudistu tai näivety.

Puutarha kukoistaa kiitoksella

Kysyimme lapsia ja nuoria meille töihin. Tästä alkoi puutarhan uusi aika. Meillä on työskennellyt yli 30 nuorta tavoitteellisesti 2018-2019 neljässä eri tapahtumassa. Kun lapsille ja nuorille antaa mahdollisuuden toteuttaa, luovuus on rajaton. Kun puutarhassa käy näin vilske, siellä alkaa kuin itsestään löytyä uusia jännittäviä rönsyjä. Syntyy toistaan tukevia uusia ideoita. Vinkkimme osallistamiseen:

  • Anna esiintyville nuorille tilaisuus tuoda taitoja ja osaamista esiin
  • Lapsilla ja nuorilla on salaisia taitoja – anna niiden tulla esiin tekemisen kautta
  • Tarjoa työkokemusta, sopivan vaativia tehtäviä, jossa voi onnistua ja haastaa itseään
  • Anna työtodistus
  • Toimi suosittelijana
  • Opasta verkostoitumaan
  • Jatkuva myönteinen palaute – sanoita osaaminen ja kerro siitä ääneen
  • Rohkaise ja kiitä paljon!
  • Kuuntele ideoita – muuta toimintaa sen pohjalta – rohkaiset vaikuttamaan
  • Opi lapsilta ja nuorilta – he ovat teitä fiksumpia uudistamaan
  • Luovuta tutuista tavoista tehdä ja ajatella – rohkeasti vain uuteen sparrauksen tukemana!

Täyden kympin sparrausta!

Kestävää kehitystä ei voi luoda yksin, siihen tarvitaan tukea. Toisten erilaisten yhdistysten rohkaiseva palaute auttoi ymmärtämään, että toimintamme suunta oli ihan fiksu ja sitä kannatti jatkaa. Positiivista palautetta saimme Espoon kaupungin järjestämissä yhdistysten verkostotapaamisissa myös kaupungilta. On todella tärkeää, että kotikunta ja oma liitto rohkaisee matkan varrella. Kotiseutuliiton  Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeen täyden kympin sparraus Marika Punamäen johdolla kirkasti ja auttoi sanoittamaan ne arvot, joiden mukaan haluamme johtaa toimintaamme.

On kiva lähteä mukaan toimintaan, johon uskoo. Voiko olla kauniimpaa arvoa vapaaehtoisena, kun saa tukea lasten ja nuorten kasvua omaksi itsekseen, omiin mahdollisuuksiinsa?

Hanke sai oivaltamaan, että Kotiseutuliitto on seutuyhdistysten koti, josta saa sparrausta ja vinkkejä oman toiminnan kehittämiseen. Hankkeessa mukana oleminen vahvisti siis yhteisöllisyyden kokemusta muihin seutuyhdistyksiin. Konkreettisesti se myös sai tutustumaan uusin silmin Kotiseutuliiton sivuihin ja tarinoihin. Ilman hanketta pöyhisimme puutarhassamme itseksemme, ilman nyt saatua isompaa kuvaa yhdistysverkostosta.

Yhdistyksen tehtävä on arvostaa

Ihmisille on iästä riippumatta merkittävää kuulla, että hän on arvostettava ja tärkeä. Meille tärkeä arvo on rohkaista lapsia ja nuoria turvallisesti kokeilemaan omia siipiään omilla kotikulmilla. Olisi mahtavaa kuulla eri yhdistysten arvoista!

Mitähän seuraavaksi puhkeaa puutarhaan?

Tuulia Tikkanen

puheenjohtaja@latokaski

LinkedIn

Lue myös Kotiseutupostista 2/2020 Kotiseutujunnut-juttu Latokaski-seurasta s. 8–9.

Lue lisää Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeesta:  Kaikilla on oikeus kotiseutuun