Kotona Euroopassa?
Mitä yhteistä on kiivetä Luosto-tunturin ja Akropoliin huipulle? Paitsi että kumpikin kiipeäminen on hikistä puuhaa, molemmat voivat saada ihon kananlihalle, siten kuin vain kotiseudun näkeminen aiheuttaa. Kulttuuriperintöjärjestöissä käydään jatkuvaa keskustelua ja pohdintaa siitä, miten nuoria ja opiskelijoita saataisiin houkuteltua mukaan toimintaan. Sanoisin, että ratkaisu löytyy kaukaa.
Yhä useampi nuori viettää periodin elämästään ulkomailla. Reissuun voi lähteä au pairiksi, opiskeluiden myötä vaihto-oppilaaksi, työharjoitteluun tai sitten ihan vaan reppu selässä.
Reissuun lähtemistä tuetaan auliisti – EU-komission kustantamalle ilmaiselle Interrail-matkalle lähtee vuosittain satoja suomalaisia 18–20-vuotiaita nuoria. Lippu oikeuttaa junamatkustamiseen 30 eurooppalaisessa maassa kakkosluokassa. Vuodesta 1987 toimineen Erasmus+ -vaihto-opiskelijaohjelman kautta miljoonat eurooppalaiset ovat päässeet kansainvälistymään muihin Euroopan maihin.
Itse käytin opiskeluaikana hyödyksi muun muassa Opetushallituksen kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen tähtäävää Cimo-ohjelmaa, nykyisin Edufi. Harjoittelun aikana Suomen Ateenan-instituutissa Akropoliin lisäksi tutuksi tulivat muutkin kreikankielisen maailman uskomattomat tarinat ja niiden aineellinen ja aineeton perintö.
Kreikassa jos jossain kulttuuriperintö on läsnä arjessa. Sen ympärillä toimii suuri koneisto ja tuhansia ihmisiä.
Niinpä todennäköisesti pitkäkestoisimpana vaikutuksena ulkomaan harjoittelusta, heti kreikkalaisen keittiön salojen lisäksi, sain kipinän alkaa toimia aktiivisesti kulttuuriperintöalan kansainvälisissä järjestöissä. Kiitos menneiden vuosien aktiivien Suomella on niissä suuressa osassa vahva edustus.
Jollain lailla minullekin viimein kirkastui, että Euroopan kulttuuriperintö on Suomen kulttuuriperintöä, meidän kulttuuriperintömme on maailman kulttuuriperintöä.
Kansainvälistymisestä vetoapua
Voisiko vastaus tarvittavaan innostukseen kotiseututyötä kohtaan tosiaan löytyä ulkomailta? Katsotaanpa.
Akavan selvityksen mukaan suuri osa 18–35-vuotiaista nuorista pitää ulkomailla työskentelyä varteenotettavana vaihtoehtona. Lähtöä perustellaan useimmiten työmarkkina-arvon ja urakehityksen paranemisena. Sen katsotaan olevan kiinnostavaa tai tukevan henkilökohtaista kehittymistä.
En suoranaisesti keksi parempaa keinoa kehittää itseään kuin kansainvälistymällä – ja tämä koskee tietysti paitsi kulttuuriperintöalaa myös kaikkia muitakin aloja.
Kulttuuriperintötyön tuloksia itsessään on vaikea mitata rahalla. Sen yhteiskunnallinen vaikutus näkyy todennäköisesti pitemmällä viiveellä, puhutaanhan juuri arvomaailmasta, joka muuttuu hitaasti. Näppituntumalta myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa nuoria yhä enemmän.
Vahva kulttuuri-identiteetti lisää yhteisöllisyyttä ja kykyä sitoutua yhteisiin päämääriin. Sillä on myös sijansa vaikkapa kriisiajassa. Pirjo Hamari kirjoittaa, että yhteiskunnan henkiselle kestävyydelle on tärkeää esimerkiksi kulttuuriomaisuuden suojelu ja kulttuuripalveluiden ylläpitäminen. Kestävyydessä alan järjestöillä on suuri osuus, ja juuri siinä osuudessa haluan ainakin itse olla mukana.
Minulle toimiminen erikoisen nimisissä kulttuuriperintöalan järjestöissä, kuten Icomissa eli kansainvälisessä museoneuvostossa, tai Icomosissa, rakennussuojelun ja kulttuuriympäristöjen vaalimisen asiantuntijajärjestössä, tuovat mielekästä vaihtelua arkeen.
Paitsi opiskeluajoista tuttua järjestötyötä ja yhdessä tekemistä ne tarjoavat parhaimmillaan mahdollisuuden päästä maailman uskomattomiin paikkoihin kokoustamaan ja tutustumaan saman alan ihmisiin viinilasien äärelle. Molemmilla järjestöillä on muuten olemassa matalahintainen opiskelijajäsenyys.
Osana kestävämpää tulevaisuutta
Itselleni on tärkeää tehdä asioita, joilla koen olevan merkitystä ja joka tukee kestävämpää tulevaisuutta.
En ole yksin. Tuoreimman Kulttuuriperintöbarometrin mukaan kulttuuriperintö nähdään vahvasti osana kestävää yhteiskuntaa, mitä en ihmettele: sen avulla koetaan muun muassa ihmisten välisen ymmärryksen lisääntyvän.
Merkityksellisyyttä haetaan erityisesti nuorena yhdessä tekemisestä. Ja jos yhdessä tekeminen vieläpä tukee kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista, kulttuuriperintöjärjestöt istuvat jo mielestäni aarrearkun päällä.
Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi, jolla tunnustetaan nuorten eurooppalaisten merkitys paremman tulevaisuuden luomisessa. Jokaiselle sukupolvelle kulttuuriperintö näyttäytyy hieman eri valossa, ja jokainen sukupolvi päättää, mikä on sille merkityksellistä kulttuuriperintöä.
Itse pääsen tukemaan tätä työtä kuluvana vuonna näköalapaikalta Suomen edustajana European Heritage Youth Ambassadors -ohjelmassa. Ohjelman tuottavat Europa Nostra yhdessä eurooppalaisten kulttuuriperinnön opiskelijoiden ja nuorten ammattilaisten järjestön ESACH:n ja European Heritage Tribune -lehden kanssa.
Omana lähettiläsvuonnani tuon esiin mahdollisimman paljon ajatuksia liittyen moninaiseen kulttuuriperintöön, eurooppalaiseen identiteettiin vuorovaikutuksessa muiden eurooppalaisten ikätovereiden kanssa. Se on mielestäni tärkeää, sillä kulttuuriperintö tarjoaa yhteistä tarttumapintaa kaikille eurooppalaisille, niin junioreille kuin senioreille.
Alakulosta aktivismiin
Oleellisinta innostuksen jalostamisen kannalta on se, että jatkossakin myös nuoret kokevat kulttuuriperinnön omakseen omasta ajastaan käsin. Kulttuuriperinnön on perusteltava paikkansa nykyhetkessä ja tulevaisuudessa eri sukupolville. Kuten narullakaan ei voi työntää, nuoretkaan eivät löydä kulttuuriperintötyöstä mielekästä, jos se esitetään jäykkänä ja hierarkkisena.
Ajatusta voi edesauttaa valjastamalla paitsi järjestötoimintaa myös muistiorganisaatioita toteuttamaan toimintaa nuorten ehdoilla ja nuorten näköisenä. Tästä on mielestäni positiivisia signaaleja esimerkiksi museoista.
Voi ajatella, että samat lainalaisuudet, jotka pätevät kulttuuriperinnön jatkuvuuteen, pätevät myös kaiken järjestötoiminnan jatkuvuuteen; järjestö elää niin kauan kuin se pystyy uudistumaan ja houkuttelemana mukaansa uusia tekijöitä.
Kuinka siis kääntää innostus aktivismiksi? Sanoisin, että hyvien, nuorilta lähtevien ideoiden lisäksi siihen tarvitaan malttia. Esimerkiksi ilmaisen Interrail-lipun isät, saksalaiset aktivistit Vincent-Immanuel Herr ja Martin Speer lobbasivat ideaansa vuosikausia. Nyt Interrailista nauttii 20 000–30 000 nuorta eurooppalaista.
Tänäkin vuonna heistä moni kapuaa Akropoliille ja tuntee kotiseutuylpeyttä.
Hyvää Eurooppa-päivää!
Mitä ovat yhteiskunnan kannalta kriittiset tehtävät kulttuuriperintötyössä? blogi.nba.fi/2020/kriittiset-tehtavat-kulttuuriperintotyossa
Akavan selvitys: akavaworks.fi/julkaisut/artikkelit/kansainvalisyys-on-monelle-millenniaalille-itsestaanselvyys
Kulttuuriperintöbarometri: www.museovirasto.fi/fi/palvelut-ja-ohjeet/julkaisut/kulttuuriperintobarometri
Kulttuuriympäristö tuo hyvinvointia arkeen ja aihetta juhlaan: ym.fi/-/kulttuuriymparisto-tuo-hyvinvointia-arkeen-ja-aihetta-juhlaan
Euroopan nuorison teemavuosi 2022: europa.eu/youth/year-of-youth_fi
Euroopan kulttuuriperinnön nuorisolähettiläsohjelma: www.esach.org/ehya.html