Kotiseuturakkaus lisää yhteisöllisyyttä

Kotiseuturakkautta voi tuntea samanaikaisesti useaa kotiseutua kohtaan. Elämän eri vaiheissa saatamme asua monilla eri paikkakunnilla. Kotiseuturakkautta voi tuntea myös asuinalueeseen, jossa ei ole koskaan asunut.

Mistä kotiseuturakkaus muodostuu?

·        omista paikallisista kokemuksista

·        alueen kulttuuriperinnön arvojen ymmärtämisestä ja vaalimisesta

·        kotiseudun merkittävistä luontoarvoista

·        halusta edistää oman alueen kehittymistä

·        yhteistyöstä alueen muiden asukkaiden kanssa

·        paikallishistorian keräämisestä seuraaville sukupolville

Kotiseuturakkautta maaseudulla ja kaupungeissa

Oma kotiseutu merkitsee kaikille ihmisille aivan yhtä paljon riippumatta asuinympäristöstä. Jokaisella paikkakunnalla on omia piirteitä ja paikallinen identiteetti.

Tunne omaa kotiseutua kohtaan on aina olemassa. Tunne voimistuu ja muuttuu teoiksi ainakin silloin, kun ”joku ulkopuolinen lyö kuokkansa oman kotiseudun maahan”. Oman asuinalueen muutosten uhka herättää asukkaat toimintaan.

Suuri osa toiminnasta käynnistyy pelkästään siksi, että useat alueen asukkaat haluavat edistää alueen kehittymistä tai korjata havaittuja puutteita.  Vanha talkoohenki elää yhä. Vain nimitykset ovat muuttuneet. Nykyään puhutaan vapaaehtoisista ja aktivisteista.

Hyvin monet suomalaiset tuntevat omakseen sekä urbaanin elinympäristön että maaseudun. Koti ja kesäkoti sijaitsevat erityyppisissä ympäristöissä. Tämä rikastuttaa kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistysten toimintaa. Toimiminen erilaisissa ympäristöissä ja useissa yhteisöissä kehittää uusien luovien ratkaisujen ja parhaiden käytäntöjen etsimistä.

Peritty kotiseuturakkauskin edistää yhteisöllisyyttä

Lapsuuden perheessäni ja lähisuvussani oli voimakas kotiseuturakkaus menetettyä omaa kotiseutua kohtaan. He ikävöivät rajan taakse Karjalaan jäänyttä kyläänsä ja läheistä Viipurin kaupunkia.

Säännöllisesti kylän asukkaat kokoontuivat perheineen yhteisiin tapaamisiin. Perustettiin rekisteröity yhdistys, oma lehti, kerättiin valokuvia, kirjoitettiin tarinoita, runoja ja kylän historiaa. Siirtokarjalaisten lapsena ymmärsin varhaisessa vaiheessa, mitä merkitsee, kun ei ole mahdollisuutta palata alueella, jossa on viettänyt  lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisikänsä.

Jokaisessa tapaamisessa ihmiset puhuivat haaveesta päästä käymään kotikylässä ja Viipurissa. Perheet ja suvut pystyivät järjestämään pienimuotoisia matkoja 1970-luvulta alkaen.  Ensimmäinen koko kylän yhteinen kotiseuturetki oli mahdollista järjestää vasta vuonna 1990. Vuosikymmenien jälkeenkin yhteisöllisyyden side on käsin kosketeltavissa. Kiinnyin huomaamattani jo lapsuudessa seutuun, jossa en ole koskaan asunut. Ensimmäisen kerran näin tuon kotiseudun nuorena aikuisena.

Me selviämme

Maamme hallituksen viimeaikaisissa tiedotustilaisuuksissa on usein todettu ” me selviämme”. Siirtokarjalaiset joutuivat luopumaan kotiseudustaan ja lähes kaikesta mitä omistivat. Elämä piti aloittaa aivan alusta uudessa ympäristössä. He sopeutuivat ja selvisivät.

Nykyisestä poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta meillä on oma koti ja kotiseutu tallella. Voimme odottaa kesää rauhassa. Kyllä me selviämme tästä.