Kesätöissä kotiseutuyhdistyksessä

Venla Vuola, lukiolainen Espoosta
Vantaa-seura kesätyö nuori kesätöissä kotiseutuyhdistys työnantajana
Venla Vuola. Omakuva.

Viime kevään alussa, kun kesätyöhakuni oli aluillaan, minulla ei ollut aavistustakaan, että päätyisin Vantaalle kesätöihin. Olin kolunnut monia sivuja ja yrittänyt epätoivoisesti löytää jotain sopivaa työtä juuri minulle, kunnes OP-pankin kesätyökampanjan mainos pulpahti Facebookin uutisiin. Töitä oli erilaisia – kesäleirin ohjaajasta myös luovempiin, kuten valokuvaajan tehtäviin. Silmääni osui kesäsomettajan työ Vantaa-Seuralla, ja ei mennyt kauankaan, kun olin jo lähettänyt hakemuksen.

Ensimmäisenä työpäivänä olin innoissani ja odottavainen. En oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä en ollut ennen kuullut Vantaa-Seurasta. Yllätyksekseni en ollut yksin, vaan minun lisäksi kesätöihin oli päässyt myös kaksi muuta nuorta Vantaan nuorille suunnatulla kesäsetelillä.

Tyypillinen työpäivämme koostui lippujen myymisestä kulttuurikierrokselle ja tämän jälkeen myllyillan valmistelusta. Vantaa-Seura järjestää kesäisin joka viikko myllyillan, joka sisältää yhteislauluja vaihtuvin esiintyjin ja kulttuurikävelyn Helsingan pitäjän kirkonkylässä. Minä pääsin myös osallistumaan muutamalle kulttuurikävelylle valokuvaajana.

Myllyillassa penkkien järjestely sekä esitteiden että laulujen sanojen jakaminen olivat meidän päätehtäviämme. Yleensä samalla, kun ihmiset kajauttivat Vanhojapoikia viiksekkäitä ja muita suomalaisten rakastamia sävelmiä, julkaisin Facebook- ja Instagram-päivityksiä illan tapahtumista Vantaa-Seuran sivuille.

Kesätyö Vantaa-Seura, kotiseutuyhdistys nuoret nuorten työllistäminen työllisyys kolmas sektori
Vantaa-Seuran kesätyöntekijät osallistuivat myllyiltojen järjestelyihin. Kirjojen ja arpojen myynti oli osa illan työtä. Kuva: Riina Koivisto.

Pääsin osallistumaan moniin muihin Vantaa-Seuran järjestämiin tapahtumiin myllyiltojen lisäksi. Historiakävelyillä otin pääasiassa valokuvia ja seurasin opastusta. Osallistuin muiden kesätyöntekijöiden kanssa myös Vantaa-Seuran kirjavaraston inventointiin.

Kesätyömme huipentui Helsingan keskiaikapäivään. Keskiaikapäivillä riitti työtä esitteiden jaosta lettujen paistopisteellä toimimiseen. Työtaakasta huolimatta sinä päivänä minulla ei ollut missään vaiheessa tylsää.

Työn tekeminen aina kannattaa. Koin tämän työn hyvin hyödylliseksi minulle. Työtehtävät yleensä olivat melko helppoja ja sujuivat minulta vaivatta, mutta juuri niissä tehtävissä sosiaaliset taitoni saivat erinomaisen mahdollisuuden kehittyä. Pääsin tekemään töitä samanikäisten nuorten, mutta myös eläkeläisten ja eri-ikäisten aikuisten kanssa. Tämä antoi uudenlaista perspektiiviä esimerkiksi siihen, mitä ihmiset yleensä pitävät tärkeänä arkielämässään. Oli hieman yllättävää, mutta samalla hellyttävää nähdä, kuinka myllyillat ovat joillekin ihmisille erittäin tärkeä osa kesää.

Oli mukava olla näkemässä, että ihmiset arvostavat tekemäämme työtä. Kokonaisuudessaan kesätyö Vantaa-Seurassa oli minulle erittäin hyödyllinen. Se opetti minulle paljon uutta ja antoi minulle tärkeää työkokemusta. Tämä työ oli minun ensikosketukseni työelämään.

Vantaa-Seuran historiakävely
Vantaa-Seuran kesään kuului kymmeniä tapahtumia. Historiakävely vanhojen kaivosten äärellä Kaivokselassa keräsi runsaan yleisön. Kuva: Venla Vuola.