Jokaisen oma on kaikkien yhteinen

Olen siirtymässä pois Suomen Kotiseutuliitosta yli 11 työvuoden jälkeen. Sitä ennen sain vastattavakseni kolme suurta kysymystä siitä, miten kotiseututyö on aikanani muuttunut ja miltä työurani Kotiseutuliitossa on vaikuttanut – sekä mitä ajattelen uudesta työpaikastani Kansallismuseosta.

 – Miten kotiseututyö ja Kotiseutuliitto ovat muuttuneet näinä vuosina, kun olet työskennellyt Kotiseutuliitossa?

Aloitin työni Kotiseutuliitossa Jokaisen Oma Ympäristö -kampanjan ja viestinnän merkeissä syksyllä 2009. Liitto ei ollut minulle ennalta tuttu toimija, eikä sana kotiseutu oikeastaan kuulunut omaan sanavarastooni. Saavuin kuitenkin kulttuuri- ja kulttuuriympäristötaustaisista töistä ja opinnoista, joten liiton sisällöt ja teemat tuntuivat heti omilta ja tutuilta. Vain se sana kotiseutu ihmetytti – ja seuraavat 11 vuotta olenkin saanut pohtia, keskustella, kirjoittaa, tutkia ja jopa kuvata, että mitä se kotiseutu oikein merkitsee.

Lisäksi solahdin suoraan hienoon työyhteisöön. Tästä olen erityisen kiitollinen kaikille kollegoille, joiden kanssa olen saanut työskennellä näiden vuosien aikana.

Olen monesti kuullut, että sekä kotiseututyö että Kotiseutuliitto ovat vahvistuneet ja työn teemat laajentuneet viime vuosina. Kun nyt hetkeksi pysähdyn asian äärelle, niin haluan kuitenkin sanoa, että liitto ammentaa yhä hienosta historiasta ja menneestä ajatuksesta, jonka päälle koko kotiseutuliike on 1800-luvun lopussa rakentunut:

”Tuolloin [1800-luvulla] haluttiin vahvistaa kansallista kulttuuriperintöä. Erityisen tärkeäksi nähtiin tarve saada tavallista kansaa mukaan oman ympäristönsä ja paikallisen kulttuuriperinnön tutkimiseen. Toiminnot keskittyivät historiaan ja luontoon: toimintamuotoja olivat mm. julkaisut, paikallismuseotyö, luonnonsuojelu, perimätiedon keruu, esitelmät sekä kotiseutujuhlat. Innostus oli kova ja toiminta vilkasta.”

Ehkä liitto on kuitenkin viime vuosina tullut uudella tavalla ja uusin kasvoin näkyväksi, ja monimuotoinen ja kokonaisvaltainen kotiseututyö uudelleen hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Paikallisuus on voimissaan ja lähiyhteisöjen merkitys korostuu vuosi vuodelta. Kotiseutuliitolle tämä ei ole uutta – mutta ehkä monelle muulle yhteiskunnan toimijalle ja monille ihmisille lähelle katsominen ja yhdenvertaisen lähiyhteisön arvostaminen on viime vuosina tullut aiempaa merkityksellisemmäksi.

Se mikä on muuttunut, on Kotiseutuliiton jäsenistö. Jäsenyhteisöjen määrä on viime vuosina kasvanut yli 15 prosentilla, ja samalla liiton jäsenistö on aiempaa monimuotoisempaa. Kotiseututyötä tehdään todella kaikkialla, kaikenlaisissa yhteisöissä.

 – Millaisia ovat parhaat jäsenistöön ja sidosryhmiin liittyvät muistosi vuosien varrella?

Iloiset kohtaamiset eri puolilla Suomea ja Eurooppaa ovat jääneet mieleeni hienoina hetkinä. Mahdollisuus työskennellä Kotiseutuliitossa on tuonut koko upean maamme ja monimuotoisen, mutta yhteisen eurooppalaisuuden ihan uudella tavoin tutuksi.

Sain joka vuosi osallistua Valtakunnallisille kotiseutupäiville eri puolilla Suomea, ja kotiseutupäivät olivat kyllä joka vuosi elämys täynnä hyviä kohtaamisia. Toivottavasti pääsen osallistumaan päiville vielä jatkossakin. Ja veihän Kotiseutuliiton työ välillä maamme rajojen ylikin – Azerbaidzhaniin, Espanjaan, Kreikkaan, Armeniaan, Irlantiin… Ja tietysti Brysseliin ja Strasbourgiin. Ja aina sain ilolla ja ylpeydellä kertoa mistä tulen ja mitä suomalaiset tekevät paikallisen kulttuuriperintönsä hyväksi.

Suomi se tuli kuitenkin kaikkein tutuimmaksi. Joka kevät osallistuin maakunnallisiin kokouksiin, joissa pääsi kuulemaan, mitä kaikkea jäsenet tekevät – syvällä asiantuntemuksella ja rakkaudesta kotiseutuun. Useana vuonna sain toimia Vuoden kotiseutuyhdistys -kilpailun esiraadissa, ja siinäpä tulee jäsenistön laadukas työ todella tutuksi. Ja tietysti sain paljon suoria yhteydenottoja ympäri vuoden.

Jäsenten kanssa on keskusteltu museotyöstä, kaavoituksesta, maisemista ja lähiluonnosta, vaikuttamisesta ja vakuuttamisesta, nuorista ja ikäihmisistä, yhdistysten säännöistä ja niiden tulkinnoista, tietosuojasta, rakennusperinnöstä – etenkin seurantaloista – sekä tietysti rahoituksen hakemisesta ja tärkeistä hankkeista.

Kotiseututyön tekijät ovat sydämellään työssä ja kohtaamisissa mukana. Kiitos kaikille kaikista kohtaamisista!

 – Siirryt Kansallismuseoon. Millä tavalla aiot vaikuttaa tehtävässäsi suomalaiseen kulttuuriperintötyöhön?

Palaan ajatuksissani ensin takaisin alkuvaiheisiini Kotiseutuliitossa. Työpöydälläni oli heti alkuun Jokaisen Oma Ympäristö -kampanja ja mielessäni sana kotiseutu. Nämä teemat vien mukanani, kun siirryn kansallisen kulttuurin keskusjärjestöstä toiseen kansallisen kulttuurin instituutioon, Kansallismuseoon. Saan yhä olla mukana tekemässä uudelleentulkintaa siitä, mitä sana ja ilmiö kansallinen tänä päivänä merkitsee.

Sillä jokaisen oma on kaikkien yhteinen.

Ymmärryksen avain on usein jakamisessa – sisältöjen, kokemusten, toiveiden, kulttuuriperinnön ja arvojen jakamisessa. Ymmärrys lisää sekä jokaisen oman että yhteisen ja jaetun kotiseudun ja kulttuuriperinnön arvostusta.

Joka ymmärtää ja arvostaa, hän myös kuuluu.

Kansallismuseossa haluan pitää esillä kulttuuriperinnön jakamisen, siihen kuulumisen, arvostuksen, identiteettien ja osallisuuden teemoja. Unelmieni Kansallisessa kenenkään kulttuurinen identiteetti ei jää vaille arvostusta eikä sitä kyseenalaisteta. Kulttuuriperintö on yhteinen ja sen päälle rakentuu yhteinen ja jaettu kansallisuus – ja yhteinen ja jaettu Kansallismuseo.

___________

Liisa Lohtander toimi vuodesta 2009 Suomen Kotiseutuliitossa tiedottajana, hankesuunnittelijana, hankevastaavana, seurantaloasioiden tiedottajana ja hankesihteerinä sekä viimeiset lähes kahdeksan vuotta järjestöpäällikkönä.

Alla kuvia hänen matkansa varrelta.