Citymaalaiset purkavat vastakkainasettelua
Suomen kylät ry:n korttelijaosto järjesti joulukuussa Erätauko-dialogin maalaisten ja kaupunkilaisten muuttuvista suhteista kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen aikana. Poliittinen keskustelu karjataloudesta, kylien tyhjenemisestä ja hiilinieluista on ollut viime aikoina kuumaa. Kysyimme, mitä kuuluu maalaisten ja kaupunkilaisten suhteille kansalaisten mielestä. Mikä kaupunkielämässä, maaseudussa ja luonnossa on tärkeää? Mitä ja miten saa maalainen tuottaa ja kaupunkilainen kuluttaa? Pitäisikö maalaisten ja kaupunkilaisten suhteet rakentaa uudestaan?
Pois ”stadi vs. lande” -vastakkainasettelusta ja uhkakuvista
Julkinen keskustelu ja mielikuvat eivät vastaa keskustelijoiden omaa kokemusta. Maalaiset eivät ole juntteja eivätkä kaupunkilaiset töykeitä. Eikä maalaisten ja kaupunkilaisten välinen jännitteinen erottelu kuvasta yleisempääkään todellisuutta. Oikeasti monet ihmiset elävät molemmissa elämänpiireissä yhtä aikaa, ainakin sydämessään.
Monen elämä on monipaikkaista joko työn, sukulaisuussuhteiden tai vapaa-ajan vieton takia, ja yleensä omasta halusta. Tai sitten eri elämänvaiheet vievät välillä kaupunkiin, välillä maalle. Kaupungistuneillakin ihmisillä maalla on enemmän kuin vain juuret: luonto, harrastukset ja rakkaat maisemat. Pitää huomioida suhteen moninaisuus.
”Citymaalaisuus” hyvä termi kuvaamaan maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta
Monessa miljöössä eläminen luo omanlaistaan identiteettiä, joka rakentuu sekä maalla että kaupungissa elämisen parhaista puolista. Tällaista elämäntapaa on alettu nimittää citymaalaisuudeksi.
Citymaalainen nauttii kaupungin kulttuuri- ja palvelutarjonnasta yhtä lailla kuin maaseudun luonnosta, puhtaasta ilmasta, tilan tunnusta ja rauhallisemmasta elämänrytmistä. Citymaalaisuutta kuvataan nousevaksi trendiksi, joka on monella vasta haaveiden asteella. Uudissanasta pidettiin kovasti ja nähtiin sen auttavan vastakkainasettelun purkamisessa.
Tuodaan mieluummin esille ratkaisuja kuin ristiriitoja ja eroavaisuuksia
Valtiovaltakin on hereillä. Ministeriöissä halutaan edistää kestävää monipaikkaisuutta. Hallitusohjelma lupaa selvittää ”keinot monipaikkaisen elämän tukemiseksi sekä viedä eteenpäin säädösten ja käytäntöjen uudistamista tähän pohjautuen.” Työtä ja palveluja voidaan järjestää digitalisaation ansiosta etänä.
Valtion työtehtäviä halutaan hajauttaa älyteknologian avulla, mutta ei enää kokonaisten virastojen siirroilla. Iso osa virkatöistä voidaan tehdä kotoa tai lähikaupungin etäpisteestä. Digitalisaation lisäksi samaan suuntaan vie energiamurros, kun uusiutuvaa energiaa voidaan tuottaa hajautetusti paikan päällä esimerkiksi auringosta tai maasta.
On tarpeen pohtia myös muita maaseudun elinkeinoelämän tulevaisuuksia
Elinkeinoelämän kannalta ei aina ymmärretä, että maaseutu ei enää elä vain alkutuotannosta. Iso osa arvonlisästä syntyy kaupunkien ulkopuolisissa tuotantolaitoksissa, jotka käyttävät osaavaa ja pitkälle erikoistunutta työvoimaa, aivan kuten kaupungeissa.
Eikä monipaikkaisuus ole vain tietotyöläisten poimimia rusinoita pullasta vaan myös omaishoitoa, erillään asumisen parisuhteita sekä matkailun ja maatalouden kausitöitä. Erilaiset elämäntavat pitää hyväksyä.
Paluu tulevaisuuteen: kierrätys, jakamistalous, säästäväisyys
Sitten tämä kaikki pitää tehdä kestävästi. Se tarkoittaa uusia liikkumisen palvelumalleja ja yhteiskäyttöisyyttä jakamistalouden hengessä. Niihin on tulossa ratkaisuja Kuntaliiton Klash-haastekisassa, jonka voittajat julkistettiin tammikuussa.
Maalla omaan elämäntapaansa ja ympäristökuormaan pystyy vaikuttamaan enemmän kuin kaupungissa, vaikkapa lämmittämällä omilla puilla, hankkimalla aurinkopaneelit ja kasvattamalla ruokaa itse. Kaupunkiasuntoa voi maalla ollessaan jakaa tai tyytyä pienempiin neliöihin.
Ilmastotietoisuuden kasvattama kotimaanmatkailijoiden joukko kaipaisi paikallista ruokakulttuuria, kuten muualla Euroopassa osataan tehdä. REKO-lähiruokarenkaat ovat esimerkki hyvästä ruoan tuottajien ja kuluttajien suhteesta, mutta eikö niin sanottujen tehotuottajienkin työlle pitäisi antaa arvoa?
Mediaan juttuja maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksesta!
Ratkaisuja vastakkainasettelun ja silkan tietämättömyyden poistamiseksi haettiin sieltä, missä niiden lähteenkin koettiin olevan eli mediasta. Media voi tehdä paljon hyvää vain kertomalla erilaisista citymaalaisista identiteeteistä ja asumisen ratkaisuista, mieluummin kuin ristiriidoista.
Vastuuta sälytettiin etenkin valtakunnan päälehdelle Helsingin Sanomille, jonka koettiin hukanneen otteensa moninaisiin kotimaisiin paikalliskulttuurin muunnelmiin. Tai sitten tarvittaisiin kanava, jota kautta voitaisiin jakaa paikallisia ilmiöitä eri paikallisten toimijoiden kesken. Voitaisiin vaikka viedä nuorison seuraamia tubettajia maalle lehmiä lypsämään, kuvaannollisesti tai kirjaimellisesti.
Ruoantuotannon ristiriitojen purkamiseen on jo käytetty sovittelujournalismia Vegaani maitotilalla -jutussa.
Kuka ottaa kopin ja avaa silmät uusiin mahdollisuuksiin, kysyttiin lopuksi. Järjestäisikö joku vaikka citymaalaisuus-aiheisen kirjoituskilpailun?
Juttu on julkastu aiemmin Kuntaliiton blogissa www.kuntaliitto.fi/blogi