Arvi Lindin puheenvuoro Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisissa Lappeenrannassa perjantaina 10.8.2018

Hyvä kotiseutupäivien väki!

Minulle on suotu suuri kunnia toimia näiden päivien suojelijana. Kiitos siitä!

Juuri tämän lähemmäksi ei omia juuriaan pääse. Olen nimittäin syntynyt runsaan kahden kilometrin päässä tästä tuohon suuntaan jouluksi 1940 Kaukaan tehtaan sairaalassa, Lauritsalan kauppalassa, silloisessa Viipurin läänissä.

Täältä Lappeenrannan seudulta – hyvästä kodista ja koulusta ja tuosta läheisestä varuskunnasta –  sain elämän eväät, jotka kantoivat neljäksikymmeneksi vuodeksi uutisten välittäjän palvelutehtävään suomalaisten yhteiseen Yleisradioon.

Usealle suomalaiselle osuu elinaikana monta kotiseutua – aivan kuten Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Janne Vilkuna päivien ohjelmalehtisen tervehdyksessään toteaa.

Ihmisen kotiseutu mielletään yleensä niin, että se on sama kuin hänen synnyinseutunsa. Haluaisin laajentaa tätä tulkintaa niin, että ihmisen kotiseutu on se, missä hänen kotinsa kulloinkin on.

Ennen vanhaan synnyttiin, elettiin ja kuoltiin samalla paikkakunnalla, jopa samalla kylällä. Toki muuttajiakin on aina ollut. On menty valtamertenkin taa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että nykyisin asuinpaikkaa vaihdetaan useammin kuin ennen. Minulle Helsinki on elämäni toinen asuinkotikunta, mutta esimerkiksi poikani, paljasjalkainen helsinkiläinen, on ehtinyt asua ja työskennellä jo viidessä maassa ja kahdessa maanosassa.

Suhdetta kotiseutuun voidaan mitata monella tapaa. Jo paikkakunnan nimi merkitsee paljon. Se on tuttu ja kauniin kuuloinen. Syntymäpaikkani on siis Lauritsala. Aina, kun kuulen sanan Lauritsala, syntyy mielikuva turvallisuudesta, lämmöstä ja ystävällisyydestä.

Maakuntajohtaja Matti Viialainen mainitsee omassa tervehdyksessään karjalaisen vieraanvaraisuuden. Se on osa täkäläistä kansanluonnetta, johon kuuluu myös suvaitsevaisuus. Täällä ei karsasteta vierasta ja täällä voi ryhtyä juttusille tuntemattoman kanssa linja-autopysäkillä ilman, että leimataan hulluksi tai humalaiseksi.

Monelle muuttajalle uusi kotiseutu tulee yhtä rakkaaksi kuin entinen. Tiedän omasta ja monien sukulaisten ja tuttavien kokemuksesta, että ihminen juurtuu sinne, minne hän rakentaa kotinsa, missä tekee työnsä ja missä hänen läheisensä ja ystävänsä ovat.

Näin kahdeksankymmenen ikävuoden kynnyksellä voin sanoa, että en muuta takaisin  synnyinseudulleni Etelä-Karjalaan, mutta yhtä varma olen siitä, että sydäntä lämmittävät loppuun asti täällä koetut lapsuuden leikit ja maisemat.

Toivotan kaikille antoisia kotiseutupäiviä!