Kymmenen pointtia demokratiasta

Aloitetaan demokratian lähtökohdasta: epäluulosta. Demokratia kehittyi epäluulosta vallanpitäjiä kohtaan.

1.   Kansalaisten epäluulo hallintoa ja politiikkaa kohtaan on olennainen osa demokratiaa

2.   Hallinnon ja poliitikkojen epäluulo kansalaisia kohtaan on uhka demokratialle.

Jokaisen politiikan taustalla on ongelma, jota tuo politiikka pyrkii ratkaisemaan, kuten Carole Bacchi on korostanut.

Osallistuin juuri oikeusministeriön kansallisen demokratiaohjelman 2025 toimintasuunnitelman kuulemistilaisuuteen.

Lähtökohtaisesti demokratiaohjelmassa keskeiseksi ongelmaksi on nostettu yhteiskunnallisen osallistumisen eriarvoistuminen sekä äänestysaktiivisuuden aleneminen.

Liian moni kokee, ettei kykene vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja yhteiskunnan kehitykseen. Yhteiskunnallisessa osallisuudessa on suuria sosioekonomisia ja alueellisiakin eroja.

Mikäli kiinnostus kansalaistoimintaan hiipuu ja uudet osallistumismuodot jäävät pienen aktiivisten ryhmän varaan, kansanvallan uskottavuus ja luottamus päätöksenteon oikeellisuuteen ja poliittiseen järjestelmään voivat kärsiä. Tämä voi lisätä yhteiskunnallista turhautumista ja toimia kasvualustana ääriliikkeiden toiminnalle.

On tärkeätä, että kaikki voivat osallistua yhteiseen päätöksentekoon.

Ensinnäkin politiikassa siis pelätään populismin nousua, ja ratkaistaan osallistumisella se, ettei turhautuminen kanavoidu ääriliikkeisiin. On kiinnostavaa, että sitä varten pitää kehittää demokratiaohjelma, eikä vaikkapa pyrkiä pohtimaan, miksi ihmiset eivät äänestä tai ota osaa kansalaistoimintaan.

Pikemminkin uhkana on, että populismi innostaa ihmiset mukaan politiikkaan ja sitten tulee pettymys demokratiaan, jos valitut poliitikot vallassa ollessaan eivät aja äänestäjiensä asiaa tai jos poliitikot sivuutetaan päätöksenteossa.

Pikemminkin uhkana on, että ”demokratia”, jossa kansat päättävät edustajansa ja sitä kautta poliittisia linjavetoja, muuttuu osallistamiseksi ja demokratiainnovaatioiksi, joissa kansalaisista tulee osallisuushamstereita: kohteita, sosio-ekonomisia yksiköitä eikä toimijoita.

Pikemminkin uhkana on, että puolueiden valta kapenee yhtä nopeasti kuin niiden jäsenmäärät, kun oletettu kansan ääni kammetaan sivuovesta erilaisten osallistamisprosessien siivilöimänä.

Toisekseen, pitäisikö päättäjien katsoa pikemminkin peiliin?

3.   Osallisuus itsessään ei saa ketään kiinnostumaan demokratiasta vaan pikemminkin saattaa vieraannuttaa, etenkin jos ei pääse aidosti vaikuttamaan

Demoratialähtökohdiltaan epäonnistunut osallisuusprosessi voi syventää demokratian kuilua. Näin käy etenkin, jos kansalaiset pannaan ruotuun asiakkaina, joita on kuultu, eikä anneta todellista mahdollisuutta tehdä päätöksiä ja vaikuttaa aidosti.

Tällä politiikalla yritetään saada ”ulkopuolisia” mukaan politiikkaan.

4.  Kansalaisten näkökulmasta juuri hallinnon edustajat ja päättäjät ovat ”ulkopuolisia”

Kuurojen liiton Markku Jokinen mainitsi, että kun virkamies tulee kuurojen tilaisuuteen, kokee virkamies itsensä ulkopuoliseksi. Juuri näin tapahtuu myös muiden kansalaisryhmien parissa. Ja tämä tuottaa epäluuloa.

5.   Demokratian keskeinen ongelma on, kun hallinnon tai puolueiden edustaja kokee olevansa ulkopuolinen kansalaisten joukossa

Asukkaat tai kansalaiset on hallinnon ja puolueiden näkökulmasta pelottava ja hallitsematon kategoria, jota juuri demokratiainnovaatioilla pyritään koulimaan.

Asukkaita tai kansalaisia ei saa noin vain edustaa. Moni aktiivinen kansalainen, esimerkiksi Kotiseutuliiton jäsenjärjestöissä, on kokenut olevansa ”vääränlainen” kommentoimaan jotain.

Ruohonjuuritasolta nousevat liikkeet ja yhdistykset eivät täytä moniin osallisuus- ja demokratiainnovaatioihin liitettyä vaatimusta saada juuri samanlainen sosioekonominen otos, kuin mitä alueella laajemmin asuvat asukkaat edustavat.

6.   Demokratia ei ole demografiaa

Demokratian tarkoitus ei ole sinänsä edustaa sosioekonomista kokonaisuutta, vaan tarjota toimijuus ja mahdollisuus päätöksentekoon. Päätöksenteossa puolestaan on hyvä huomioida sosioekonomiset puolet.

7.   On puolueiden tehtävä tehdä hommansa niin, että he saavat innostettua kansalaiset mukaan riittävästi: tunne ja innostus on osa demokratiaa

Jos poliittiset puolueet tekisivät hommansa hyvin, ei meidän kenties tarvitsisi istua demokratiahankkeiden tilaisuuksissa?

Olin taannoin Pohjois-Savossa Suomen Kotiseutuliiton jäsenjärjestön tilaisuudessa Siilinjärvellä. Siellä esitettiin huoli siitä, että poliitikot eivät tule tilaisuuksiin, joita paikalliset asukkaat ja kansalaiset järjestävät ja kokoavat kymmeniä, jopa satoja ihmisiä paikalle pienillä paikkakunnilla.

Vallan pitäminen ja hallinnoiminen ei itsessään ole demokratiaa. Puolueiden ja kansalaisten välinen dialogi pitäisi siis saada arkeen ja puolueet yhtä lailla kuin hallinto jalkautumaan.

8.   Meidän pitäisi osallistaa puolueita ja hallintoa, pikemminkin kuin kansalaisia?!

Some tietenkin tätä pyrkii tekemään, mutta kuten olen toisaalla maininnut (Palonen 2019), se aiheuttaa kiirettä ja vähentää näin osallisuuden mahdollisuuksia.

Kiire oli juuri se, mihin ministeriön virkamiehet viittaavat: ainakaan ministereillä ei ole aikaa hengailla kansalaisten kanssa.

9.   Demokratia vaatii aikaa. Paitsi ministereillä myös kansalaisilla on usein kiire: kaikkien aika on arvokasta

Osallisuutta kehittäessä pitää huomioida, että kansalaistenkin aika on kortilla, eikä sitä kannata tuhlata. Ministerit ja monet muut saavat palkkansa politiikasta. Kansalaisista moni tekee myös pitkää päivää.

Jos joku on vapaaehtoisesti lähtenyt kansalaistoimintaan, on arvostettava sitä panosta eikä kannata leimata ”vääräksi” porukaksi tai kylähulluksi. (Kansalaistoiminnassa juuri kylähulluja arvostetaan!)

Kiireiset asukkaat tahtovat nähdä, miten heidän panoksensa todella vaikuttaa, muuten harva enää vaivautuu paikalle.

10.  Digitaalisessa yhteiskunnassa kynnys lähteä mukaan politiikkaan kasvaa: kynnystä pitäisi pikemminkin madaltaa

Oikeusministeriön demokratiaohjelmaan mukaan otettu digitaalinen jäsenrekisteri on varmasti teknisestä näkökulmasta erinomainen työkalu. On kuitenkin hieman huolestuttavaa, jos valtiolla ja sitä myötä mahdollisesti ministeriöillä olisi käytössään rekisteri ihmisistä ja heidän puoluekannoistaan.

Jo aiemmin mainittu sosiaalisen median paine olla virtuaalisesti muka läsnä ja henkilöihin käyvä polarisaatio ja vihapuhe somessa ovat jo nyt haasteita kansalaisille: harva tahtoo tämän paineen alla poliitikoksi tai asiantuntijaksi.

Tämä voi myös kanavoitua muuhun järjestäytyneeseen ja järjestäytymättömään kansalaistoimintaan. Se on hyvä huomioida demokratian ongelmana ja löytää siihen ratkaisuja.

Kirjoituksen pohjana on Emilia Palosen puheenvuoro oikeusministeriön demokratiaohjelmaan.