Mestarit & kisällit -toimintarahaa teidän omalle jutulle?

20.5.2019 Uutinen

Mihin teillä käytettäisiin 500 €? Mestarit & kisällit -toiminnan aloittaville ryhmille on haettavissa 500 €:n toimintaraha. Toimintarahaa jaetaan 20:lle Mestarit & kisällit -toimijalle.

Toimintaraha voidaan myöntää seuraavin ehdoin:

  1. Toimintaraha (500 €) myönnetään ryhmämuotoiselle kotiseututoiminnalle, jossa eläkeikäiset sekä lapset ja/tai nuoret toimivat yhdessä ja kohtaavat paikallisuuden ja kulttuuriperinnön äärellä säännöllisesti.
  2. Osallistujilla tulee olla mahdollisuus myös itse suunnitella sisältöjä, vaikuttaa tehtävään ja hyödyntää omia tietoja ja taitoja. Ryhmätoiminnan teema tai toimintaympäristö voi olla järjestäjän päättämä, jonka puitteissa ryhmä voi lähteä yhteiselle tutkimusmatkalle.
  3. Toiminta on vastavuoroista. Mestarin ja kisällin rooli voi olla vuoroin vanhemman, vuoroin nuoremman sukupolven edustajalla.
  4. Ryhmäläisten tulee kokoontua säännöllisesti. Mestarit & kisällit -toiminta voi olla myös kertaluontoista, mutta toimintaraha voidaan myöntää toiminnalle, jossa ryhmäläiset tapaavat useamman kerran (5 tai enemmän). Tällöin annetaan parempi mahdollisuus vuorovaikutuksen kehittymiselle ja madalletaan kynnystä toiminnan suunnitteluun heittäytymiselle ja omien taitojen esiintuomiselle. Tapaamiskertoihin voi hyvin sisältyä myös suunnittelua, mikäli tässä otetaan mukaan eri ikäryhmien edustajia.
  5. Toimintarahan voi käyttää ryhmän toimintaan, esimerkiksi pääsymaksuihin, materiaaleihin, ohjauspalkkioihin tai muuhun ryhmän toimintaan suoraan liittyvään.

Toimintarahaa on jaossa 20:lle toimijalle, jotka sitoutuvat yllä listattuun. Toimintarahan saaminen ei edellytä tarkkaa toimintasuunnitelmaa, mutta käsitys tulevasta ryhmästä, tulevista yhteistyökumppaneista ja toiminnan raameista on hyvä olla. Ennen kuin voimme antaa toimintarahan, täytyy olla varmaa, että ryhmä syntyy.

Hakemuksessa tulee vastata kriteeristön viiteen kohtaan, mutta muuten muoto on vapaa. Hakemuksia käsitellään sitä mukaa kuin ne saapuvat koordinaattorille sähköpostitse.

 

Lue lisää Mestarit & kisällit -hankkeesta täältä ja tilaa uutiskirje täältä!

Lisätietoja:

Maria Talvitie
Koordinaattori, Mestarit ja kisällit -hanke
Suomen Kotiseutuliitto
maria.talvitie@kotiseutuliitto.fi
045-1628440