Rajattoman rajan jokilaakso
- Tuore kotiseutuneuvos ja Tornion kotiseutuseuran puheenjohtaja
- Historian maisteri ja harrastaja, ollut mukana tekemässä lukuisia paikallishistorioita
- Asuu Tornion Laivaniemessä Pörhälän tilalla, joka on ollut suvussa yli 200 vuoden ajan
Kun ensimmäisiä kertoja koulupoikana yli kuusi vuosikymmentä sitten pääsin käymään Haaparannalla ja myöhemmin Ruotsin Karungissa, ihmettelin vanhemmilleni erityisesti kahta asiaa. Ensimmäinen koski Haaparannalla puhuttua kieltä ja toinen Tornionjokivarren länsipuolen kylännimiä. Kun kävimme Ruotsin puolella Haaparannan kaupoissa, kuuli siellä puhuttavan pääasiassa vain suomen kieltä, tai kieltä, joka kuulosti suomelta.
Toinen kysymykseni koski paikannimistöä. Kun menimme jokivartta Haaparannalta kohti Karunkia, Mattilan kylän jälkeen tulivat vastaan kylät, joiden nimet olivat Nedre Vojakkala ja Övre Vojakkala. Vielä ennen Karunkia oli suorastaan pakko pysähtyä Kukkolassa ja sen kosken eli Kukkolaforsenin rannalla. Nämä kaikki olivat tuttuja nimiä joen itäpuolelta.
Kun ihmettelin ääneen ruotsalaisten myyjien hyvää kielitaitoa, sain sille perusteluksi sen, että Haaparannan kauppojen myyjien on lähes pakko osata suomea, koska asiakkaista suurin osa tuli Suomen puolelta. Toisena selityksenä oli se, että monen Tornionjoen länsipuolen asukkaan sukujuuret olivat Suomessa. Yleensä perheen äiti tai äidinäiti oli tullut miniäksi Ruotsiin eli paikallisesti sanottuna miniät oli poikkinaitu joen itäpuolelta. Sen vuoksi monessa talossa kotikielenä oli suomi tai tarkemmin sanottuna meänkieli.
Tämä kaikki on totta, mutta vain osa totuudesta. Syyt ovat syvemmällä, ja liittyvät Suomen ja erityisesti Tornion historiaan.
Merkittävä kauppapaikka suuren joen suulla
Suomen keskiajalla Pohjois-Suomessa oli vain kolme pitäjää Ii, Kemi ja Tornio. Tornion pitäjä käsitti Tornion- ja Muonionjokien valuma-alueet eli niin sanotun Tornion Lapin, johon kuuluivat Suomen Länsi-Lapin lisäksi pohjoisimman osat Ruotsista ja Norjasta.
Tornion ensimmäinen kirkko rakennettiin Pirkkiön saarelle 1300-luvun puolivälissä. Kyseinen kirkko ja samalle paikalle nykyiselle Alatornion Kirkonmäelle rakennetut tai laajennetut kirkot palvelivat aikansa Tornionlaakson eteläosan asukkaita joen molemmin puolin aina vuoteen 1809 eli Haminan rauhaan saakka.
Karunkilaisten yhteinen Karl Gustavin kirkko sijaitsi joen länsipuolella Karungissa. Sama tilanne oli myös Ylitorniolla, jossa seudun molemmat kirkot sijaitsivat joen länsipuolella Hietaniemessä ja Matarengissä. Seurakunnat hoitivat kirkollisten tehtävien lisäksi paikallishallinnon tehtäviä, joiden hoito on nykyisin kuntien vastuulla. Esimerkkinä mainittakoon kansanopetus, josta pappien ohella huolehtivat seurakuntien lukkarit.
Tornion sijainti suuren joen suulla Perämeren rannikolla teki siitä merkittävän kauppa- ja satamapaikan. Tornion porvareiden hankkimat Lapin monet luonnontuotteet siirtyivät sieltä Tornioon saapuneiden ostajien laivoihin, joiden määräsatamina olivat Pohjanlahden rannikkokaupungit tai jopa valtakunnan pääkaupunki Tukholma.
Tornion merkittävyyttä kauppapaikkana osoittaa se, että kaupunkioikeuksien myöntäminen Torniolle ehti olla useamman hallitsijan asialistalla ennen vuotta 1621, jolloin Kustaa II Adolf määräsi kaupungin perustettavaksi Suensaarelle keskelle Tornionjokea. Samaan aikaan Tornion kanssa kaupunkioikeudet myönnettiin Uumajalle, Luulajalle ja Piitemelle, jotka olivat Tornion tapaan kauppa- ja satamapaikkoja.
Uusi raja Tornionjoen uomaan
Tornio oli Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki vuoteen 1809 saakka, jolloin Ruotsi menetti Suomen ja myös Tornion Venäjälle hävityn Suomen sodan jälkeen. Sotatoimet eivät olleet vielä loppuneet, kun osapuolet Ruotsi ja Venäjä aloittivat rahantunnustelut. Venäläiset vaativat itselleen koko Suomea ja rajan määräämistä kulkemaan Kalix-joessa.
Ruotsalaiset olivat valmiit luopumaan Suomesta ehdolla, että valtakuntien raja tulisi Kemijokeen. Venäjä oli valmis siirtämään rajalinjan Tornionjokeen, ja keisari Aleksanteri I veti uuden linjan karttalehdelle. Haminan rauhassa Ruotsin ja Venäjän raja määriteltiin kulkevaksi Tornionjoen syvintä uomaa. Poikkeuksen muodosti Tornion kaupungin alue eli Suensaari, joka sijaitsee joen keskikohdan länsipuolella.
Haminan rauhan perusteella Torniosta tuli venäläinen kaupunki. Torniolaiset kokivat uuden rajalinjan vuoksi taloudellisia menetyksiä, jotka liittyivät kaupankäyntiin sekä maa- ja metsätalouteen.
Rauhansopimukseen oli kirjattu siirtymäaika, ja ennen sotaa vallinneet olosuhteet olivat voimassa vuoteen 1815 saakka. Torniolaiset kauppiaat tulkitsivat siirtymäajan koskevan viljelysmaiden ja niittyjen vapaan käytön lisäksi kaupankäyntiä Ruotsin puolella entiseen tapaan. Osa Tornion kauppiaista ja käsityöläisistä pelkäsi toimentulonsa huononevan siinä määrin, että runsaasta 600 hengen väestöstä noin 20 henkeä perheineen muutti Ruotsin puolelle. Muuttaneista osa toimi keskeisessä asemassa Tornion talouselämässä ja hallinnossa.
Uudesta rajasta ei ollut haittaa vain kaupungin porvaristolle. Talonpojat, jotka olivat yhdessä länsinaapureiden kanssa rakentaneet kirkkonsa vain muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin joen länsirannalle, määrättiin rakentamaan uudet kirkot Suomen puolelle Karunkiin ja Ylitorniolle.
Yhteinen joki
Tornionlaaksoon oli vuosisatojen aikana muodostunut oma kulttuuri, joka vahvistui Suomen itsenäistyttyä 1917. Tunnusmerkkeinä olivat Tornionjokeen eli Väylään nojannut elämäntapa ja yhteinen puhuttu kieli. Noin sata vuotta sitten Ruotsissa kansallissuusaatteen voimistumisen vuoksi koululaitos alkoi vahvistaa ruotsin kielen asemaa, ja suomen kieltä kotonaan puhuvien oppilailta kiellettiin äidinkielen käyttö jopa välituntien aikana.
Kouluopetus on luonnollisesti tehokas kielenmuokkaaja. Nykyisin pääasiassa vain niiden perheiden lapset puhuvat suomea tai meänkieltä, joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat muuttaneet Suomesta tai perheen äiti on syntyjään suomalainen.
Joku historiaa tuntematon saattaa pitää jokirajaa luonnollisena rajana, joka tehokkaasti erottaa enemmän kuin yhdistää. Torniossa ja Haaparannalla rajan ei ole annettu vaikuttaa negatiivisesti yhteistyöhön, vaan se on nähty voimavarana. Kaupunkien yhteistoiminta on ollut aina kussakin ajassa hyväksi havaittua molempien kaupunkien elinvoimaa lisäävää ja kulttuuriperustaa vahvistavaa toimintaa.
Kauan eläköön maailman rauhallisin raja!