Talot huokuvat meilläkin historiaa
- Talonpoikaiskulttuurisäätiön kilpiraadin jäsen
- Väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella
- Asuu perheineen Lapualla siirretyssä pohjalaistalossa
Kaikkialla Suomessa törmää talonpoikaistaloihin, rakennetun perintömme valiorakennuksiin, jotka ovat jääneet ilman käyttöä. 200-vuotias hirsitalo on jo osoittanut olevansa laadukas. Se on enimmäkseen tehty luonnonmateriaaleista, ja se on korjauskelpoinen. Sen voi halutessaan myös ottaa mukaansa eli siirtää.
Hirsinen talonpoikaistalo varastoi hiiltä, rakentamiseen käytettyä pääomaa ja sukupolvien työpanosta. Nämä rakennukset ovat olleet myös yhteisönsä kokoontumispaikkoja ja maisemansa keskipisteitä. Niihin on varastoitu myös alueellisen rakentamisen tyylipiirteet, paikkakuntien tarinat ja identiteetti. Suomen kulttuurinen kestävyys.
Näkyvyyttä rakennetulle perinnölle
Norjassa kansankulttuuri näkyy esimerkiksi television ohjelmissa. Siellä kuuluu kansanmusiikki ja näkyy kansantanssi sekä vuonojen rakennettu kulttuuri. Ruotsissa Hälsinglandin pohjalaistalot tai Luulajan kirkkokaupunki ovat maailmanperintökohteita.
Meillä Suomessa talonpoikaisen rakennuskulttuurin näkyvyys ja arvostus eivät ole sillä tasolla, minkä se ansaitsisi. Suomalainen talonpoikaistalo edustaa kestävyyttä niin kokonaisvaltaisesti, että kulutusyhteiskunnan kasvatit eivät betonin ja kipsilevyn välistä mahdu sitä hahmottamaan.
”Det sitter i väggarna” on ohjelmista parhaita, mutta tiedämmekö jo enemmän Ruotsin rakennusperinteestä kuin omastamme? Miten on asuinympäristösi historian laita?
Puhelimen kautta tuleva informaatiokuorma tuo maailman ja globaalin massakulttuurin lähelle, mutta tekee meidät omalle ympäristöllemme sokeaksi. Tieto omasta ympäristöstä tulee usein kanssaeläjiltä ja yhteisön kautta, arkistolähteitä väheksymättä. Historia usein yllättää, ja sekä asioita että rakennuksia alkaa katselemaan uusin silmin.
Tunnustuksia säilyneille kohteille
Ilman tietoa ei ole arvostusta. Eräs keino lisätä paikallistuntemusta on nostaa esiin kohteita, jotka edustavat hyvin alueen perinnettä. Talonpoikaiskulttuurisäätiö on jakanut perinteisen rakentamistavan kunniakilpiä säännöllisemmin 1950-luvulta lähtien.
Kohteen omistajan ei tarvitse aina olla kilven hakijana, vaan kunnat ja kotiseutuyhdistykset voivat toimia hakijoina, jolloin kohteelle myönnettävä tunnustus tulee yhteisön taholta.
Kilpi on osoitus perinteen ja kulttuuriympäristön hyväksi tehdystä työstä. Siitä, että meillä on ihmisiä ja rakennuksia, jotka kertovat omaleimaista tarinaa paikallisuudesta ja rikastuttavat maisemaa kaukaisemmankin ohikulkijan silmissä.
Lisätietoja hakemisesta:
talonpoikaiskulttuurisaatio.fi/tuotteet/kunniakilpi