Vedetään kotiin päin!

Jotakin pahaa olen varmasti tehnyt, kun pyydettiin kirjoittamaan Kotiseutuliiton tuoreesta sääntöuudistuksesta. Ei kuulosta kovin jännältä aiheelta, ei. Jo pelkkä ajatus toi suuhun paperinmakua. Onneksi se lähti pois, kun nostin katseeni yksittäisiä pykäliä ylemmäs.

Sääntöjen oleellisin asia lienee se, miksi ne ylipäänsä ovat olemassa. No niin, niissä tietysti sovitaan yhteisistä tavoitteista, pelisäännöistä ja käytännöistä, kyllä. Mutta avarammin ajateltuna tärkeintä on, että säännöt määrittävät, keitä me olemme, miksi me olemme ja miten me haluaisimme muuttaa maailmaa paremmaksi.

Kuulostaako liian ylevältä? Ei se mitään, ylevyys on tänä päivänä aivan liian aliarvostettua.

Sillä aika ajoin on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mitä me oikeastaan teemme ja miksi. Se ei ole yhtään liian ylevää tänäänkään. Tai voisiko olla peräti niin, että nimenomaan juuri tänä päivänä, kun elämä on niin täysinäistä, kiireistä ja silppumaista, olisikin syytä kirkastaa sitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Kuka sen sitten sanoo isossa järjestössä, mikä on tärkeää? Ylevästi voi senkin julistaa: jäsenet, yhdessä, tietysti. Mutta tässä ylevässä julistuksessa on kyllä vähän samaa kolkkoa kaikua kuin siinä, että ”valtiovalta Suomessa kuulu kansalle”. Kuuluuhan se, totta vieköön, kunhan muistetaan, että aivan yhtä tärkeää on se, että kansa myös oikeasti kokee omaavansa tämän vallan.

Sillä joka ikisessä isossa yhteisössä on riski, että kokonaisuuden eri osat erkanevat liian kauas toisistaan. Sääntömuutoksessa se tarkoittaa tunnetta siitä, että säännöt muotoillaan jossakin korkealla ja ne tulevat ylhäältä annettuina. Silloin säännöt, jotka jo lähtökohtaisesti edustavat monen korvissa puuduttavaa byrokratiaa, jäävät entistä etäisemmiksi.

Olisi liian patsastelevaa ajatella, etteikö isoissa yhteisöissä olisi aina liian pitkä matka alhaalta ylös tai ylhäältä alas. Parhaimmissakin yhteisöissä siinä on aina petraamista. Mutta siinäpä se – sitä matkaa voi siis koettaa lyhentää!

Ja juuri siksi halusimme kokeilla sääntöjen päivityksessä jotakin uutta. Pyysimme sääntöluonnokseen palautetta ja parannusehdotuksia, paitsi eri alueita edustavilta Kotiseutuliiton valtuutetuilta, myös suoraan jäsenjärjestöiltä.

Oli siinä kieltämättä kokeilun makua. Tällaisissa asioissa ei ole aiemmin käännytty jäsenistön puoleen, joten lopputulos oli täysi yllätys. Saimme 27 vastausta. Enemmänkin olisi mahtunut, mutta itse vakuutuin näistä hyvistä, tarkasti mietityistä ja asiantuntevista kommenteista: jäsenten ääntä kannattaa vastaavissa asioissa kuulla jatkossakin herkällä korvalla!

Eivät kaikki kommentit olleet sisällöltään mitenkään yhdestä puusta. Suomen suurimpaan kulttuurialan kansalaisjärjestöön sopii monenlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Ja hyvä niin, pidän sitä tärkeänä arvona.

Mutta pelkkä mielipiteiden paljous ja niiden pohjalta diskuteeraaminen ei tietenkään riitä. Moniäänisyydestä pitää kasvaa yhteinen linja ja visio, johon järjestössä yhdessä sitoudutaan ja suunnataan.

Se suunta on nyt tuoreiden toiminta- ja tarkoituspykälien ansiosta entistä kirkkaampi. Uusi se ei ole, koska lähtökohtana oli, että säännöt päivitetään vastaamaan Kotiseutuliiton strategian ja toiminnan jo valmiiksi tarkasti mietittyjä linjauksia. Ja täytyy kyllä vielä vähän hihkua, että mukavaahan se päivitystyö oli, kun sääntöryhmässä oli monen alan osaamista, innokasta kehittämistahtoa ja voimaannuttavaa yhteishenkeä!

Miltä lopputulos sitten näyttää? Minusta aika kotoisalta. Kotiseutuliike vetää nyt entistäkin selvemmin kotiinpäin: me toimimme kotiseudun, kotoisuuden ja paikallisuuden puolesta. Kotiseutuliitto haluaa jatkossakin olla paikallisuuden kuuluva ääni.

Ja se ääni nousee aina alhaalta ylöspäin.

Kirjoittaja on Kotiseutuliiton varapuheenjohtaja ja sääntöryhmän puheenjohtaja.