Kotiseututyön tulevaisuuden toimintamuodot

Kotiseutu on kokemus. Pyrin esittelemään niitä näkökulmia, joita tähän kokemukseen liittyen on noussut esille niin virkatyössäni kaupungin kulttuurihallinnossa kuin luottamustehtävissä Suomen Kotiseutuliitossa. Paikallisuus, identiteetti ja osallisuus liittyvät toisiinsa ja rakentavat myös tulevaisuuden kotiseututyötä.

Identiteetillä tarkoitan yksilön käsitystä itsestä, vastausta kysymykseen: Kuka minä olen? Vastaus kysymykseen elää ja muuntuu meillä kaikilla jatkuvassa prosessissa niin henkilökohtaisella kuin sosiaalisellakin tasolla. Henkilökohtaista on se, jonka koemme erottavan meidät muista. Sosiaalista taas on se, jonka koemme samastumalla muihin ja kuulumalla ryhmään.

Paikka ja paikallisuus vaikuttavat identiteettimme rakentumiseen epäilemättä noilla molemmilla tasoilla. Asuinympäristö, koti ja kotipaikka yhtäältä erottavat meitä muista, ja toisaalta tarjoavat piirteitä ja sosiaalisia rakenteita, jotka helpottavat meidän kuulumistamme yhteen.

Vaikka identiteettimme on jatkuvassa liikkeessä, voimme varmaan ainakin useimmat todeta, että lapsuus ja nuoruus ovat sen kehittymisen kannalta keskeisiä elämänvaiheita. Paikan identiteettimerkitys ei kuitenkaan rajoitu vain kasvuvuosiin, vaan meillä voi olla elämämme aikana useitakin merkityksellisiä kotiseutuja. Kotipaikan vaihdokset sekä yleistyvä asumisen monipaikkaisuus lisäävät kotiseutuvarantoamme. Jotkut kotiseuduistamme voivat olla myös virtuaalisia tai olemassa jopa vain mielessämme.

Tästä siirrymmekin kotiseutu-käsitteen pohdintaan. Yhdyssanan alkuosa liittyy meille kaikille ehkä tärkeimpään ja rakkaimpaan käsitteeseen ”koti” ja loppuosa laajentaa näköalaamme ”seutuun”. Suoraan suomennettuna kysymys olisi siis alueesta, jonka koemme sisältävän myös kotimme, ja jonka hahmotamme kotoa käsin. Muttei tämäkään käsite ole enää täysin yksiselitteinen. Tänä päivänä kotiseutu on kokemus eikä sitä aina pysty sijoittamaan kartalle.

Osallisuudella tarkoitetaan puolestaan kokemusta, tunnetta, joka syntyy, kun ihminen on aktiivisena toimijana jossakin yhteisössä esimerkiksi opiskelun, työn, harrastuksen tai järjestötoiminnan kautta. Yhteisöissä osallisuus ilmenee jäsenten arvostuksena, tasavertaisuutena ja luottamuksena, sekä yksilön mahdollisuutena vaikuttaa niin omiin kuin yhteisöön liittyviin asioihin.

Ajankohtaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa osallisuus on saanut varsin paljon painoarvoa. Osallisuuden kokemisen ja sosiaalisten verkostojen katsotaan toimivan suojaavina tekijöinä esimerkiksi syrjäytymistä vastaan. Osallisuutta pidetäänkin hyvinvoinnin kannalta keskeisenä tekijänä.

Näistä lähtökohdista väitän, että

1) Ihmiset tarvitsevat kokemuksia kuulumisesta johonkin rakentaakseen itselleen kokonaisen ja täyden elämän.

2) Identiteetillä ja osallisuudella on yhteyksiä toisiinsa sekä kuulumisen kokemukseen.

3) Toimiva, nykyaikainen kotiseututyö voi identiteettiä ja osallisuutta vahvistaessaan tukea ihmistä kokonaisen elämän rakentamisessa.

Voimassa olevan kuntien kulttuuritoimintalain mukaan kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan ”taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä”. Uusi kuntien kulttuuritoimintalaki taas muotoilee kunnan tehtäväksi ”edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä, käyttöä ja uusintamista sekä paikallista identiteettiä tukevaa ja kehittävää toimintaa”.

Kotiseututyö näyttäisi siis olevan käsitteenä poistumassa kulttuuritoiminnan lainsäädännöstä, mutta sisällöt ja tavoitteet ovat edelleen laissa mukana. Kuntien halutaan yhdessä yhteistyöverkostojensa kanssa ylläpitävän ja uusintavan kulttuuriperintöä sekä tukevan ja kehittävän paikallista identiteettiä. Myös uusien maakuntavirastojen tehtäviin kuuluu ”maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa”.

Kenen kulttuuriperintöä tässä ollaan vahvistamassa? Kenen paikallista identiteettiä tulisi tukea ja kehittää? Miten identiteettityötä tulisi jatkossa tehdä? Yhtenäiskulttuurin aika on mennyttä, ja yhteisöissämme elää ihmisiä ja ryhmiä, joiden kulttuuriset perinteet poikkeavat omistamme. Maahanmuuton vilkastumisesta johtuen tulevat seuraavat sukupolvet myös Suomessa kasvamaan huomattavasti nykyistä kirjavampaan ja erilaisista kulttuureista kumpuavaan identiteettiin. Lisäksi kaupungistuminen jatkuu ja tulevien sukupolvien edustajat kasvavat urbaanimpaan identiteettiin kuin me.

Meillä kaikilla on oikeus kotiseutuun. Kotiseututyön tulee menestyäkseen huomioida edellä mainitut yhteiskunnalliset muutokset. Samalla on muistettava, että muuttuuhan se paikallinenkin perinne ajassa – aivan riippumatta väestörakenteen muutoksista kotiseuduillamme. Onnistuessaan kotiseututyö lisää omaa ymmärrystämme kulttuurin muutoksesta, mutta voi samalla yhdistää eri kulttuuritaustaisia ryhmiä. Omaa identiteettiä tukeva ympäristö ja tunnistettu kotiseutu tiivistävät yksilön kiinnittymistä asuinseudulle ja lisäävät kuntalaisen kiinnostusta osallistua yhteisiin harrastuksiin. Toisaalta erilaisten kulttuuriperintöjen tunnistaminen ja tunnustaminen vähentää alueella vaikuttavien eri kulttuurien keskinäistä painetta ja helpottaa seudulle muuttavien ihmisten kotoutumista uudelle asuinpaikalleen.

Kotiseututoimijoita ovat hyvin monenlaiset henkilöt ja yhteisöt kunnassa. Kotiseututyön määrittelyn avartuminen kulttuuriperinnön ylläpitämiseen, käyttöön ja uusintamiseen sekä paikallisen identiteetin tukemiseen ja edistämiseen johtaa siihen, että samalla toimialalla harrastavat niin kotiseutumuseoihmiset kuin paikallisen tanssilavan aktiivitkin. Yhdistysten raja-aidat hälventyvät ja erilaisten näkökulmien yhteen punominen tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille ahaa-elämyksille. Miltä kuulostaisi ”Museum of Rock” – paikallisten kevyen musiikin kokoonpanojen ulkoilmakonsertti kotiseutumuseon pihalla? Tai kiinnostaisiko kylän iltatapahtuma paaston merkityksestä eri uskonnoissa?

Kuntien resurssit vaikkapa kulttuuritoiminnan olosuhteiden edistämiseen tuntuvat kiristyvän, ja järjestöjen vapaaehtoistyön merkitys kuntien kulttuuritoiminnassa tulee tämän johdosta korostumaan edelleen. Samalla nähdään kuitenkin kulttuuritoiminnalla yhä moninaisempia merkityksiä yhteisöissä. Kulttuuritoiminta luo kuntalaisille elämänlaatua ja hyvinvointia. Kunnalle kulttuuriaktiviteettien nähdään tarjoavan elinvoiman ja vetovoiman aineksia. Pystyykö vapaaehtoisuuteen perustuva järjestötoiminta ottamaan harteilleen niitä vastuita, joista kunnat ovat kulttuuritoiminnan osalta luopumassa? Ja ovatko kulttuuritoiminnalle annetut merkitykset luontevia tehtäviä myös vapaaehtoistyölle? Ne ovat kysymyksiä, joita kuntien ja järjestökentän on varmasti yhdessä käytävä läpi tulevina vuosina.

Uskon myös verkostoitumisen nousevan yhä keskeisempään rooliin niin kotiseututyössä kuin paikallisessa kulttuuritoiminnassa yleensäkin. Kotiseutuyhdistys voisi jatkossa yhä enemmän toimia kansalaisten aktiivisuuden alustana. Kuntalaiset saattavat olla arkoja ryhtymään yhdistystoimijoiksi, mutta talkoisiin ja lyhyempiin projekteihin lähdetään helpommin. Kuntalaiset näyttäisivät olevan valmiimpia ajallisesti rajattuun ja konkreettiseen toimintaan, jonka voivat kokea palvelevan omaa elämänpiiriään ja viihtyvyyttään. Tästä todistavat esimerkiksi siivous- ja ravintolapäivät.

Niin kuntalaki kuin uusi kuntien kulttuuritoimintalakikin korostavat asukkaan osallisuutta, oikeutta vaikuttaa kotiseutuunsa. Valitettavasti kansalaiset eivät juuri itse ole osoittaneet innokkuutta osallisuuteensa. Yhteisen hyvän eteen tehtävä työ ei aina tee hyvää itselle ja poliittinen päätöksenteko muuttuu vuosi vuodelta kiperämmäksi. Kotiseututyö voi tarjota vaikuttamisen kokemuksia omassa kotikunnassa. Kuunnellaan kuntalaisten ääntä ja poimitaan niistä puheenvuoroista esimerkiksi tavoitteita kotiseutuyhdistyksen toimintasuunnitelmaan.

Kotiseututyön karsiminen käsitteenä pois kuntien kulttuuritoimintalaista liittynee käsitteen negatiivisiin konnotaatioihin ja niistä juontuviin mielikuvaongelmiin. Asiaan vihkiytymättömien mielissä kotiseututyön käsitteeseen liittyy hämäriä makasiineja ja paksulti pölyä. Jotka toimintaa tuntevat, tietävät, että kotiseututyö tänään sisältää myös muita sävyjä.

Nouseva trendi näyttäisi olevan pyrkimys materiaalisista elämyksistä tunne-elämyksiin. Halutaan panostaa enemmän kokemuksiin. Tunneside kotiseutuun on yksi peruskokemuksistamme. Mikäli pystymme tarjoamaan asukkaille kokemuksia ja elämyksiä tähän aikaan kuuluvasta, yhteiseksi hyväksi koituvasta toiminnasta, on kotiseututyö varmasti täyttänyt paikkansa ja kerää ympärilleen vastuullisimmat ja aktiivisimmat kuntalaiset.

FT Sampo Purontaus on Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen ja Kokkolan kulttuuritoimenjohtaja. Kotiseutuliitossa hän on myös Uudet toimintamuodot kotiseututyössä -jaoston puheenjohtaja.

Kirjoitus on tiivistys Lappajärvellä järjestetyn Kotiseutua kokemassa -seminaarin alustuksesta.