Osallisuus ja yhdenvertaisuus nousivat esiin Oulun Kotiseutupäivien keskustelussa valtion kulttuuriperintöstrategiatyön pohjaksi

Miten vaikuttaa se, että asuu kaukana päätöksenteon paikoista? Entä keskustelussa käytetty kieli? Muun muassa tällaiset kysymykset nousivat esiin Oulun Kotiseutupäivillä keskustelukammarissa Kulttuuriperintö voimavarana – alueellinen ja rajat ylittävä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Kulttuuriperinnön osallisuutta koskeviin kysymyksiin etsittiin ratkaisuja paneelikeskustelussa, jota veti Sitran demokratia- ja osallisuusasiantuntija Joonas Leppänen.

Kammari oli yksi Kotiseutuliiton ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistä ponnistuksista kansalaisten osallistamiseksi valtion kulttuuriperintöstrategiatyöhön.  Strategia on yksi Marinin hallituksen ohjelman tehtävistä, ja se tulee viitoittamaan kulttuuriperintötyötä jatkossa maassamme monin tavoin. Vastaavat strategiat ovat olleet aiemmin mm. yksi valtion rahoitusperusteista.

Mirva Mattila opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoi, että strategian tavoitteena on kulttuuriperinnön monimuotoisuuden ja mahdollisuuksien tunnistaminen.

Todellista ymmärrystä osallistumisen kautta

Keskustelun yhteenvedon laatinut Sampo Purontaus totesi, että sekä ilmastonmuutos että globaali koronapandemia tulevat vaikuttamaan sekä kulttuuriperintöstrategian merkitykseen että sisältöihin.

”Jotta nämä kielteiset vaikutukset eivät nostattaisi kohtuuttomia reaktioita yhteiskuntien ja kulttuurien välille, on muiden muassa kulttuurista kompetenssia ja herkkyyttä syytä ylläpitää ja kehittää myös meillä Suomessa. On tiedostettava, että kaikki olemme matkustajina tällä Tellus-laivalla, ja kaikkien hyvinvointi on lopulta meidän oman hyvinvointimme perusta”, Purontaus totesi.

Kulttuuriperintömme ymmärtäminen auttaa meitä tiedostamaan myös muiden kulttuurien taustoja ja erilaisia ilmenemismuotoja.

”Ihannetila niin ihmiskunnan kuin maapallonkin kannalta kai olisi, ettei olisi ’muita’ – vaan lukematon määrä erilaisia ’meitä’”, Purontaus summasi.

Ihminen voi oppia lukemalla tai kuulemalla, mutta todellinen ymmärrys syntyy vain osallistumisen kautta. Suomalainen kansalaisyhteiskunta on teknisesti ja osaamistasoltaan valmiimpi osallistumaan kuin koskaan. Ratkaisuja vaativat yhteiskunnalliset ja globaalit kysymykset muuttuvat kuitenkin yhä monimutkaisemmiksi, mikä vieraannuttaa kansalaisia osallistumisesta.

Kysymykset, jotka koskevat asukkaiden omaa kulttuuria ja lähiympäristöä kiinnostavat. Kulttuuriperintö eri muodoissaan herättää paikallista keskustelua ja luo mahdollisuuksia edustuksellisten demokratiarakenteiden ja suoran kansalaisvaikuttamisen kohtaamiselle.

Kulttuuriperinnön merkitys on jokaiselle eri

Kulttuuriperinnön määritelmää ja strategiaprosessin teemoja avasi Eeva Teräsvirta Museovirastosta. Kysymyksessä on monimuotoinen, merkityksellinen, yhteinen, mutta jokaiselle oma käsite. Meidän on tiedostettava, että käsite on sekä yksikkö- että monikkomuotoinen. Se on yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön rikkaus, joka voi vaikuttaa elämäämme monialaisesti

Sukupolvien välinen yhdessä tekeminen nähtiin yhdeksi suureksi mahdollisuudeksi kulttuuriperinnön saavutettavuudessa.

Digitalisaation kelkasta pudonneet nostettiin myös esiin paneelikeskustelussa, jos toisaalta digitaaliset välineet ratkaisevat kaukana asumisen ongelman.

Jussi Nuorteva kertoi digitaalisuuden merkityksestä kulttuuriperinnön säilytyksessä ja välittämisessä. Digitalisaatio lisää yhdenvertaisuutta tuodessaan muistiaineiston kaikkien tavoitettavaksi.

Digitalisaation mahdollisuuksia hyödynnettiin hienosti myös itse tapahtumassa, kun moderaattori oli onnistuneesti mukana etäyhteyden välityksellä.

Identiteetti rakentuu sekä taakse jääneen kotiseudun että uuden aineksista

Muuttoliikkeen vaikutukset sekä maahanmuuttajien kotoutuminen ja integroituminen nousivat esiin tärkeinä identiteettikysymyksinä. Yhteinen toimiminen, esimerkiksi tapahtumat, ja arkinen yhteydenpito kanta- ja uudisasukkaiden kesken nähtiin parhaana keinona kotiutumisen ja kotoutumisen edistämisessä. Kotoutumisen kannalta tärkeänä pidettiin identiteetin rakentaminen niin oman taustakulttuurin kuin uuden kulttuurin aineksista.

Jussi Nuorteva kertoi omista kokemuksistaan ulkomailla asuessaan ja kertoi ulkopuolisuuden tunteesta, jota hän on kokenut. Tätä toiseuden kokemusta pitäisi pyrkiä lieventämään.

Erityisesti ruokakulttuurin kautta on helppo lähestyä ihmisiä.

Joonas Leppänen puhutti paneelia myös kielen merkityksestä kulttuuriperinnön ja demokratian rakennetekijänä. Ilmaisun selkeys ja ymmärrettävyys nousivat esiin keskustelussa osallisuuden keskeisinä lähtökohtina. Kulttuurimme tarinallisuus nähtiin apuna ymmärrettävyyden ja kiinnostavuuden näkökulmasta.

Minna Heljala nosti esiin kielen keskeisen, ja joskus arankin aseman, identiteettitekijänä. Heljala kertoi meänkielen kysymyksestä Torniossa. Ruotsi tunnustaa meänkielen omana kielenä. Suomi pitää sitä murteena. Nykyisin rajan eri puolilla asuvat nuoret eivät usein enää ymmärrä toisiaan, vaan puhuvat keskenään englantia.

Jouni Pääkkölä toi esiin mahdollisuuden tilata oman maan kielellä kirjoitettua kirjallisuutta kirjastossa. Tämä on hieno keino edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta.

Akseli Köngäs kommentoi, että nuorten saaminen mukaan keskusteluihin edellyttää, että asioista kyetään puhumaan sellaisella kielellä, jota nuoren on helppo ymmärtää. Usein ymmärrettävät ja nuoria kiinnostavat asiat kerrotaan sellaisella liturgialla, johon nuoren vaikea osallistua.

Myös maahanmuuttajien omasta kulttuurista kannattaisi olla kiinnostunut.

Usein koetaan, että heidän tulisi opetella meidän kulttuuriamme, mutta olisi tärkeää oppia myös maahanmuuttajien kulttuureista, Minna Heljala totesi.

Entä kulttuuriperintö ja ilmastonmuutos?

Kulttuuriperinnön ja kestävän elämäntavan kysymys nähtiin paneelissa vaikeaksi. Kulttuurin jatkuva muutos on nähtävissä ja se on tärkeää hyväksyä. Kulttuurin joustavuus ja reaktiokyky tukevat kestävään elämäntapaan siirtymistä.

Ilmastonmuutoksen torjumisen todettiin myös edellyttävän muutoksia kulttuurissa. Vanhojen työtapojen tuominen tähän päivään voisi tuoda hyviä mahdollisuuksia, ja elämänkulun hidastaminen.

Asian voi nähdä myös toisin päin: ilmastonmuutos uhkaa tuhota ajan mittaan esimerkiksi merenpinnan nousun myötä veden alle jääviä maita ja elämänmuotoja sekä vähitellen myös niiden kulttuureja. Samoin Lapin arktisilla alueilla ilmastonmuutos edellyttää kulttuuriperinnön vahvistamista.

Lopuksi paneeli keskusteli hankalasta kulttuuriperinnöstä, joka liittyy historiallisiin hirmukulttuureihin, kuten natsismiin ja orjuuteen. Jussi Nuorteva totesi, että vanhan kulttuuriperinnön ympärille rakentuu aina ajassa uusia tulkintoja. Tämä tulisi ottaa huomioon, kun pohditaan tällaisesta kulttuurista jääneen kulttuuriperinnön kohtaloa. Nuorteva huomautti, että meidän tulisi kyetä olemaan kriittisiä myös oman ajamme kulttuuria kohtaan. Tulevat sukupolvet sen tekevät joka tapauksessa.

Yleisössä osallisuus nousi ykköskäsitteeksi

Seminaarin sanapilvissä nousivat esiin kulttuuriperinnön avainsanoina mm. osallisuus, yhteys, jatkuvuus, juuret, ymmärrys, maisema ja identiteetti. Tästä paneeli nosti esiin rakennetun ympäristön ja maiseman merkityksen kulttuuriperinnössämme.

”Suomen Kotiseutuliitto tähtää paikallisuuden ja kehittävän vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Liitto onkin ilmoittanut olevansa Paikallisuuden kuuluva ääni. Uusimmassa Rakkaudesta kotiseutuun -strategiassaan liitto nostaa esiin paikallisen kulttuuriperintöharrastuksen, kotiseuturakkauden, merkityksen kestävän kehityksen tavoitteiden esittelyssä”, Purontaus kertoi yhteenvetonsa lopuksi.

Paneelikeskusteluun osallistuivat:

Jussi Nuorteva / pääjohtaja, Kansallisarkisto • Tuula Aitto-oja / kulttuurituottaja ja Kotiseutuliiton valtuutettu, Oulainen • Minna Heljala / museonjohtaja, Tornionlaakson museo • Akseli Köngäs /Oulun nuorisovaltuuston pj. • Jouni Pääkkölä / kirjastopalvelujohtaja, Oulun kaupunginkirjasto

Kulttuuriperintöstrategiatyön esitteli Kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja erikoisasiantuntija Eeva Teräsvirta Museovirastosta. Tilaisuuden avasi ja juonsi Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, joka on mukana OKM:n kulttuuriperintöstartegiaa valmistelevassa työryhmässä. Ohjausryhmässä on jänenenä Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja Sampo Suihko.

Artikkeli perustuu pitkälti Sampo Purontauksen muistioon tilaisuudesta.