Kotiseutupäivät Kokkolassa – maskit tapahtumapaikoilla ja livelähetyksiä verkossa
Päivät Kokkolan kulttuurimaisemassa on myyty lähes loppuun jo kuukausi ennen tapahtumaa
Kokkolassa 20.–21.marraskuuta järjestettäviin Valtakunnallisiin kotiseutupäiviin on kuukauden verran aikaa. Edes lokakuun koronavirustilanne ei ole katkaissut tapahtumansuunnittelulta siipiä, mutta asiaan suhtaudutaan vuoden 2020 kotiseutupäivien pääsihteerin Elina Perälän mukaan vakavasti.
”Nykytilanteessa ei voi olla turhan varovainen. Kokkolan kaupunki pyrkii takaamaan vieraiden turvallisuuden jakamalla yleisölle kasvomaskeja. Myös käsihuuhdetta on riittävästi ja paikan päältä löytyy suojakäsineitä.”
Vallitseva tilanne on otettu kotiseutupäivien järjestäjäkaupungissa huomioon kautta linjan. Tapahtumassa tullaan noudattamaan turvavälejä ja tapahtumaosuuksiin on asetettu kiintiöt, jotta etäisyydet osallistujien kesken esimerkiksi keskustelukammareissa toteutuvat.
Joihinkin osuuksiin mahdollista ilmoittautua vielä
Perjantaina järjestettävät keskustelukammarit alkavat olla kaikki jo nyt täynnä. Juhlagaalan yleisömäärä on puolestaan asetettu sataan henkilöön, ja paikat juhlagaalaan ovat nekin jo lähestulkoon menneet. Mutta jos osallistumispaketti päiville on vielä lunastamatta, on päivien ohjelmassa vielä osuuksia, joille ilmoittautuminen on mahdollista, Perälä kertoo.
”Pyydämme että kaikki päivien osanottajat käyttävät maskia, jos oma terveystilanne sen mahdollistaa. Näin suojaamme toinen toisemme. Me huolehdimme tehostetusti pöytätasojen desinfioinnista ja muusta turvallisuuden kannalta tärkeästä siivouksesta, koronaturvallisuudesta muistuttavista opasteista ja porrastamme lounastarjoilun, jotta vaaratilanteita ei synny”, Perälä lupaa.
Avajaiset ja seminaari katsottavissa verkossa
Yhdeksi uudeksi kotiseutupäivien toteutuskeinoksi on korona-aikana löytynyt striimaus. Avajaiset ja asiantuntijaseminaari sekä Kotiseutuliiton vuosikokous tullaan lähettämään suorana Kokkolan kaupungin viralliselta Youtube-kanavalta. Linkki lähetykseen avautuu 30 minuuttia ennen striimattavan osuuden alkua. Vuosikokousta voi seurata verkon välityksellä, mutta etäosallistuminen kokoukseen ei ole mahdollista.
Striimaus mahdollistaa sen, että muun muassa selkeästi riskiryhmään kuuluvat henkilöt voivat nauttia kotiseutupäivien ohjelmasta ja sisällöstä siitä huolimatta, että eivät voi harmillisen tilanteen vuoksi matkata paikan päälle. Striimien kannalta on hyvä muistaa, että ne eivät tule jäämään tallenteiksi vaan ovat nähtävillä 72 tuntia tapahtumaosion päättymisen jälkeen, Perälä täsmentää.
Hankalista ajoista huolimatta kotiseutupäiviä järjestetään nyt rohkeasti toistamiseen, eikä niiden perumiseen ryhdytä vasta kuin viranomaispäätöksellä tai koronatilanteen selkeästi huonontuessa.
Ei flunssaisena paikalle
Mitkä ovat tapahtumanjärjestäjän ohjeet Kokkolaan suuntaaville?
”Älä osallistu tapahtumaan, jos tunnet itsesi sairaaksi. Käytä tässä tapauksessa mieluummin tarjolla olevaa etäyhteysmahdollisuutta. Tapahtumassa on vahva maskisuositus, joten varaudu omilla kasvomaskeilla. Myös paikan päältä saa maskeja. Pyri pitämään turvavälit muihin ja muista hyvä käsihygienia. Yski hihaan!”, Perälä kertaa.
Viimeinen ilmoittautumispäivä 31. lokakuuta
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.10.2020.
Päivien sivusto: www.kokkola400.fi/kotiseutupaivat
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.kokkola400.fi/kotiseutupaivat/ilmoittautuminen
Verkkolähetykset: Lähetysten linkit kootaan osoitteeseen www.kokkola400.fi/kotiseutupaivat/livestriimit