Mikä on arvokasta eri-ikäisissä taloissa?

Rakennusperintö on siitä mukavaa, että sillä on monet kasvot. Ei vain kahdet niin kuin Januksella, vanhat ja uudet, vaan kullakin rakennuksella on omat kasvonsa. Ne kertovat paitsi syntymäajan, myös rakennuksen elämän monet vaiheet.

Vanhimmat, Ruotsin vallan aikana rakennetut rakennukset ovat meillä jo antiikkia, klassikkoja, joissa on nykyisille rakentajille ja korjaajille outoja rakentamis- ja käsittelytapoja. Ne ovat yhtä harvinaisia kuin antiikkiesineet, ja niiden korjaaminen on sen mukaista – huolellisen harkinnan, dokumentoinnin ja erityisten korjaus- ja konservointimenetelmien väärti.

Vähän toista sataa vuotta sitten autonomian ajalla rakennetut rakennukset ovat yleisimpiä suojelukohteita. Niissä on käsityönä tehtyjä rakennusosia. Silloiset teolliset materiaalit, esimerkiksi tehdastapetit, sahalta ostetut laudat ja parrut tai tiilitehtaan tiilet, olivat samaten materiaaleina käytössä.

Rakennukset rakennettiin käsin ja vallalla oli jokin tyyli, vaikkapa klassistinen muotokieli, jokin 1800-luvun lopun kertaustyyleistä taikka 1900-luvun alun suosikkityyli jugend.

Maaseudulla ei piirustuksia aina tarvittu

Maaseudulla pääosa vanhemmista rakennuksista rakennettiin aikanaan ilman tarkkoja suunnitelmia. Piirustuksia ei tarvittu, ja hirsi- tai kivirakentamisessa tarvittavat menetelmät osattiin yleisesti. Näissä rakennuksissa ovat aikakerrostumat ja vanhempi historia useimmin luettavissa vain rakennuksista itsestään päättelemällä se kullekin ajalle ja paikalle ominaisten rakennustapojen ja -materiaalien mukaan. Tyylit ovat näissä rakennuksissa persoonallisia muunnelmia, joskus kaukaisia heijastumia suunnittelun tyyleistä ja aina tekijänsä käden jäljen mukaisia. Rakennukset ovat käsin tehtyjä ja korjataan tietysti – käsityömenetelmin.

Kaupungeissa ja julkisen rakentamisen kohteissa saattavat lupa-asiakirjat ja piirustukset olla tallella, ja rakentamisen tavat ja vaiheet ovat jäljitettävissä myös arkistoaineistosta.

Modernista on paljon dokumentteja

Modernin rakentamisen aika poikkeaa edellisistä historiallisista aikakausista melkoisesti. Rakentamisesta on tallella paljon dokumentteja, päätöksiä ja suunnitelmia, rakennusten materiaalit ovat usein teollisia ja rakenteet ammattimaisesti suunniteltuja.

Toisen maailmansodan jälkeen toteutetut jälleenrakennuskauden rakennukset ovat suuri ja moni-ilmeinen joukko suomalaista rakennusperintöä. Niissä kohtaavat teollisen ajan ja käsin rakentamisen maailmat. Yksinkertaisista aineksista syntyi silloin erilaisia suunnitteluratkaisuja, jotka näkyvät mm. erilaisissa rappausmalleissa tai väriskaaloissa.

Monet tämän ajan rakennuksista ovat selviytyneet käyttö- ja korjauskuntoisina parin sukupolven ajan. Onneksi olemme jo oppineet, etteivät vaatimattomat materiaalit ole huonoja.

1970-luvussa on paljon vaalittavaa

Voisiko vielä nuoremmista standardisoinnin ajan rakennuksista löytää jotakin säilytettävää ja korjaamisessa erityisesti vaalittavaa? Kyllä voi.

Mm. 1970-luvun rakennuksissa saattaa olla vielä tallella hienoja jalopuisia kiintokalusteita taikka tunnistettava värimaailma. Ne tuntuvat monesta nykyisinkin tutuilta ja kotoisilta vanhempien tai isovanhempien ympäristöinä.

Teollisen rakentamisen ajan rakennusten korjaaminen saattaa olla mutkikasta ja haasteellista, jos rakenteet ja rakennusmateriaalit ovat hankalasti korjattavia.

Pääosa korjauskohteista on nykyisin hybridirakennuksia, joissa käsin tehdyt ja teollisten rakentamistapojen menetelmät ovat sekoittuneet toisiinsa muutamien muutosten ja korjausten jäljiltä.

Korjausvaiheiden selvittäminen on aina suositeltava lähestymistapa ja useimmin oikotie ongelmien ratkaisemiseen. Selvitystyö sinänsä on jännittävä ja silmiä aukaiseva työvaihe. Se tuo aina jotakin uutta korjaushankkeeseen.

Aito on aina parempi

Yleispäteviä korjaamisperiaatteita on etsitty erityisesti 1970-luvulta lähtien, pioneerijulkaisusta Pohjalainen talo Panu Kailan moniin oppaisiin ja kirjoihin.

Ympäristöministeriö ja Museovirasto alkoivat julkaista korjauskortteja vuonna 2000, ja ne ovat vakiinnuttaneet historiallisten rakenteiden korjaustapoja.

Nuoremman rakennusperinnön korjaamiselle olisi varmasti myös apua sen ominaisuudet esittelevistä ja kestävän kehityksen tavoitteet täyttävistä yhteisistä ratkaisumalleista ja hyvistä käytännöistä. Käytännössä korjauksissa etsitään nyt talollekin omia kasvoja, onhan korjaamisesta tullut itsensä ilmaisemisen keino. Joskus niissä tavoitellaan nuorennusleikkausta, joskus taas reippaastikin vanhempia malleja. Näihin ajatuksiin tekisi mieli todeta, että aito on aina parempi.

Kirjoittaja on arkkitehti ja kulttuuriperintöalan toimija sekä Kotiseutuliiton hallituksen jäsen. Hän on kirjoittanut mm. kansanomaisesta rakentamisesta, arkkitehtuurista, restauroinnista ja maisemista sekä niiden yhteyksistä ja toiminut rakennussuojelutehtävissä ja kulttuurihallinnossa.

Kirjoitus on julkaistu Itä-Häme -lehdessä 24.7.2020 ja tämän sivuston Korjausklinikka-juttusarjassa: Kuulumisia Korjausklinikalta