Kesä ilman tapahtumia?

#suomitoimii #yhdessä

Korona vaikutti kaikkien suomalaisten elämään enemmän tai vähemmän. Fyysiset kokoontumiset kiellettiin, tapahtumat peruttiin – mitä tämä tarkoitti kulttuurityöntekijän näkökulmasta?

Tällaiselle aktiiviselle kotiseutu-, kulttuuri- ja järjestötoimijalle kuluneet kuukaudet ovat olleet outoa aikaa. Perjantaina 13. maaliskuuta tyhjeni kalenteri kokouksista, tapahtumista ja tapaamisista, illat ja viikonloput olivatkin yhtäkkiä vapaata aikaa.

Ensimmäiset viikot menivät ihmetellessä, mitä minä nyt teen. Tapani tehdä työtä niin kulttuurituottajana kuin järjestötyön moniottelijanakin perustuu ihmisten väliseen kanssakäymiseen, pöydän ympärillä käytyyn pohdintaan, ajatusten ilmaan heittämiseen, ideakoppien kiinniottamiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nyt ei voinutkaan kokoontua pikapalavereihin. Teams, Meet, Zoom oli pakko ottaa haltuun ja työpäivät täyttyivät läppärin ääressä työskentelystä ja puhelinkeskusteluista.

Miten aktiivisuus säilytetään?

Vielä maaliskuussa en uskonut kesän tapahtumien peruuntumiseen, mutta pääsiäisen aikaan oli jo pakko tunnustaa tosiasiat: kesäkin tyhjenee tapahtumista. Aivot työskentelivät kiivaasti, miten tehdään järjestötyötä ilman fyysisiä tapaamisia, voidaanko talkoita järjestää ja miten aktiivisten toimijoiden ja tapahtumissa kävijöiden aktiivisuus säilytetään?

Omaa työtä eri tahoilla ja tasoilla oli pakko alkaa miettiä ihan uudesta näkökulmasta. Tapahtumien striimaus levisi kulovalkean tavoin. Joiltakin osin saavutettavissa oleva asia, mutta tapahtuman yhteisöllistä kokemusta se ei korvaa, ei yleisölle eikä esiintyjälle.

Paikallislehden merkitys korostui

Taidegallerioiden tilat sulkeutuivat, mitäs jos laitettaisiinkin työt esille katutason liike- ja toimistotilojen ikkunoihin. Noutoruoan haku eri toimittajilta omaksuttiin nopeasti, entäs jos laittaisinkin vaihtuvia pienoisnäyttelyitä hakupisteisiin. Vanhemmat ja lapset sulkeutuivat koteihin, pistetään pihataidehaaste kiertämään. Käden taitojen harrastajat kaipasivat kokoontumisia ja ohjeita, aloitetaan yhteistyö paikallislehden kanssa hyvistä vinkeistä.

Paikallislehtien merkitys niin printti- kuin sähköisessäkin muodossa tuli tärkeäksi. Ulkoillessa voi vaikka bongailla kotipaikkakunnan rakennuksia tai muistomerkkejä ja etsiä niistä paikallismediassa kaivattuja yksityiskohtia. Siinä sai välitettyä eteenpäin kotiseudun tuntemusta ja ympäristötietoutta.

Lähikohteet nousivat arvoonsa

Niin, ne talkoot? Niitä ei voitu pitää, mutta toimijoiden aktiivisuutta saattoi pitää yllä puhelinsoitoin, sähköpostein ja Whatsapp-ryhmät olivat loistava keino ylläpitää yhteishenkeä.

Poikkeusolojen osittainen purkaminen kesän tulon myötä nosti niin oman kunnan kuin lähialueenkin museot, luontokohteet, patikointi- ja pyöräilyreitit yms. arvoon arvaamattomaan. Vielä on aikaa ja mahdollisuuksia nostaa ne unohduksissa olleet isot siirtolohkareet, vanhat asutuspaikat ja tervahaudat, vuosia sitten sammuneet tehdasalueet ym. tietoisuuteen ja retkikohteeksi. Miesmuistin sanotaan olevan noin kolme vuotta eli lapsuudesta tutussa paikassa kannattaa käydä nyt omien lasten kanssa, historia tarinoineen avautuu aivan uudella tavalla.