Vuoden kotiseututeos -kilpailussa mukana lopulta kaikkiaan 50 ehdotusta

16.4.2020 Tiedote
Vuoden 2016 kilpailun ehdokkaita.

Vuoden kotiseututeos -kilpailuun ilmoitettiin kaikkiaan 50 kotiseutukirjaa. Alla on luettelo kilpailuun lähetetyistä teoksista.

Yksi teoksista oli lähetetty kilpailuun vapaamuotoisella kirjeellä ja nettilomake oli jäänyt täyttämättä. Poikkeustilanteen vuoksi lomakkeen puuttuminen oli jäänyt huomaamatta. Kirja otettiin tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi mukaan kilpailuun. Ehdimme aiemmin uutisoida, että kirjoja oli 49.

Voittajateoksen valitsee emeritusprofessori Seppo Knuuttila. Hän tekee valinnan Suomen Kotiseutuliiton asettaman raadin valitsemien finalistien joukosta. Raadin puheenjohtajana toimii liiton hallituksen jäsen Tuula Salo, jäseninä Kansallisarkisto Oulun johtaja Vuokko Joki ja Helsingin kaupunginosat -yhdistyksen hallituksen jäsen Keijo Lehikoinen. Turkulainen perinteentutkija ja tietokirjailija Lassi Saressalo toimii raadin neuvoa-antavana asiantuntijajäsenenä.

Kilpailun tavoitteena on kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuoda näkyvyyttä paikallista kulttuuria ja historiaa käsitteleville teoksille. Edellisen voittajan valitsi tietokirjailija Anna Kortelainen vuonna 2018. Vuonna 2019 kilpailua ei järjestetty.

Kilpailu avattiin Turun kirjamessuilla 5. lokakuuta 2019. Myös kilpailun voittaja julkistetaan Turun kirjamessuilla, jotka pidetään 2.–4. lokakuuta Turun Messukeskuksessa.

Kilpailu vuodesta 2009 lähtien

Vuoden kotiseututeos on valittu vuodesta 2009 lähtien. Taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen valitsi vuoden 2018 voittajateokseksi Ilkka Teerijoen teoksen Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917–1918. Vuonna 2017 historioitsija Teemu Keskisarja valitsi Vuoden kotiseututeokseksi Jussi Jäppisen teoksen Kadonnutta kaupunkia etsimässä – Tarinoita Jyväskylän puretuista taloista (Atena 2017).

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maamme suurimmista kansalaisjärjestöistä. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurimme monimuotoisuutta ja kulttuuriympäristöjä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Liiton jäsenistöön kuuluu mm. 700 kotiseutuyhdistystä ja kaupunkiseuraa, 101 kuntaa ja kaikki maakuntien liitot. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista.

Kilpailuun ilmoitetut teokset

Voit tutustua moniin alla mainittuihin teoksiin Kirjamakasiinissamme! Lisää arviointeja julkaistaan kevään ja kesän mittaan. Tiedotamme uusista julkaisuista mm. Facebook-sivuillamme www.facebook.com/Kotiseutuliitto.

Kotiseututatuoinnit: Lahti
Sauli Hirvonen (valokuvat Mika Lintunen), Pekka Productions

Helsingin jugend. Arkkitehtuuriopas
Jere Jäppinen, Petteri Kummala, Sari Saresto (toim.), Helsingin kaupunginmuseo

Kaikuja ja heijastuksia Hankamäeltä – Kertomus Hankasalmen Hankamäestä
Antti Ikonen, Hankamäen Maamiesseura

Kymmenen virran varrelta – Muuttuva kulttuuriympäristö Pohjois-Pohjanmaalla
Kaisa Mäkiniemi (toim.), Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kohmelonmäen perintö
Jouko Raitala

Kun Kaipiossa elettiin Rajaloiden aikaa… Kun isä koulua lämmitti ja 110 muuta tarinaa koulun ja kylän yhteisestä 111-vuotisesta historiasta
Jouni Koskela, Kyröstieto avoin yhtiö

Helsingin pitäjä – Vantaa 2019. Kuninkaantien varrella
Andreas Koivisto (toim.), Vantaa-Seura

Helsingin pitäjä – Vantaa 2020. Kieltolaki ja 1920-luku.
Andreas Koivisto (toim.), Vantaa-Seura

Tyrvään juuret 2019
Reino Kero, Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistys ry

Tietopaketti
Työryhmä, Kempele -Seura ry

Passarilla ennen vanhaan
Sini Juvankoski-Mäkelä, omakustanne

Historialliset rakennustyylit Laitilassa
Jukka Vehmas, Laitilan Kulttuuriseura Walo ry

Sastamalan Wanhat Talot I-III ja Sastamalan Joulutalot I-II
Katariina Pylsy

Aurajoen sillat ja förit
Rauno Lahtinen ja Petri Aalto, Turkuseura

Jakokoski – kaskimetsästä meidän kyläksi
Elina Makkonen, Jakokosken kyläyhdistys ry

Yks raitti – Kaks kyllää
FM Marketta Havola, FM kirjailija Jenna Kostet, FT Juhani Kostet, FM Hanna-Maria Pellinen, FM Juhani Norbäck, valokuvaaja Henna Aaltonen, Hykkilän – Lunkaan Ns. Ahjo ry.

Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta
Kukka Ranta ja Jaana Kanninen, Kustantamo S&S

Kauppa käy ja palvelu pelaa
Hannu Juurinen, Järvenpää-seura ry

Sisulla ja sydämellä – Kyläkirja Jokikylä & Onkamonkylä & Taipaleenkylä
H. Tapio Hanhela (toim.) ja työryhmä, omakustanne

Kaunis Koivusaari – Soma Savonkylä , Koivusaren kyläkirja 2019
Kyläkirjatyöryhmä, Koivusaaren Kotiseutuyhdistys ry

Niinimäen kyläkirja, yhteistyön voimaa
Sirkku Lehto, Marita Nieminen, Pirkko Paavola, Jarmo Pakkala, Rauni Pakkala, Matti Perttola, Raija Perttola, Arja Ruokonen, Marjatta Saari, Liisa Salminen, Ritva Sorvali, Antti Suikkanen, Pauli Turkia, Pirjo Värri, Niinimäen kyläyhdistys

Perunkajärvi kuvin ja tarinoin 2020
Perunkajärven kyläläiset, Jouni Laaksomies, Antti Kallio, Perunkajärven kyläyhdistys ry

Kumpula – kylä taivaan rajalla
Irma Niemelä, Aila Niskala ja Reijo Niemelä, Kumpulan kyläseura ry

Juvan Partala
Kirsi Vertainen ja Juha Ruohonen, Juvan kunta

Viedäänkö taulut yöksi kotiin? Järvenpään taideseura 60 vuotta
Toimituskunta: Jukka Partanen, Anja Tyrväinen, Anna-Maarit Reijonen, Taru Leinonen, JiiiVee Minerva, Järvenpään Taideseura ry

Sotatarinoita Pornaisista. Sotilaiden ja lottien muistoja 1939–1945
Mari Högman, Hilkka Kanervikko, Pornainen -seura ry

Oli kerran Vuoksenniska 1–3
Teksti ja kuvitus: Risto Olavi Koskinen ja Pekka Lehonkoski, ulkoasu ja taitto: Pekka Kettunen, Studio Niska

Pieni mutta vahva – Oripään kunnan 150-vuotishistoria
Sanna Luukkonen, Edita

Lumoava Naantali
Tauno Vintola, vintola photography

Oravi. Ruukkikylästä matkailukeskukseksi
Vesa Luukkonen, Oravin Seudun Kyläyhdistys ry

Menneitä ja Muistoja Ylistaron Asemanseudun historiaa
Margit Ristimäki, Airi Tapio, Harri Ritari, omakustanne

Asutustoiminnalla luotiin kyliä tyhjästä; Perhon Mökälä kukoisti hetken korvenraivaajien työllä
Anita Salmi ja Olavi Salmi, Keski-Pohjanmaan kirjapaino Oy (KPK-yhtiöt)

Itä meidän
Marco Kosonen ja Petri Stenman, Like

Maatilojen Espoo
Maija-Liisa Kaistila, Aapo Kirvesniemi, Pirkko Sillanpää ja Esko Uotila, Espoon perinneseura ry

Ihmisten keskellä, ihmisten kanssa – Pohjois-Päijänteen kansalaisopisto Korpilahti Luhanka
Outi Penttinen, omakustanne

Köyliist 15 Kaunista käsillä
Samuli Vahteristo, Liisa Nykänen (toim.) Ulkoasu Simo Nummi, kuvatoimitus Jaakko Ojala, Köyliö-seura

Toijalan Kauppala 1946–1976
Liisa Ahokas, Pekka Ahlfors, Timo Jansson, Sinikka Soljamo ja Markku Lapinleimu, Akaa-Seura

Parisiltojen kahtapuolen 2019
Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistys ry

Elämää vanhalla Haapaniemellä – Villa Rullan tarina
Riitta Huuhtanen (toim.), Asunto-osakeyhtiö Yritys Oy

Håkansbölen kartanossa – På Håkansböle gård
Elina Riksman, Anne-Mari Ahonen, Eva Ahl-Waris, Vantaan kaupunginmuseo

Aikaansa seuraten. Kuusenmäen kylähistoria 1866–2016
Marja-Liisa Mannonen, Erkki Kärkkäinen, Jouko Lehto, Raija Lehto, Kaisa Marin, Olavi Marin, Liisa Niskanen, Martti Pappila, Aaro Rauha ja Kaija Tikanmäkija, Kuusenmäen kylätoimikunta

Kahden kuvan aika – Pori
Mika Haavisto, Leila Stenroos & al., Satakunnan Museo

Tuall metän takan ja niämen kannall om Pyhärant…
Rauno Luttinen, Sauli Luttinen, Salme, Matti ja Markku Laukolan Säätiö, Uudenkaupungin Suomalainen Seura, Leo Laine Oy, Pyhärannan seurakunta, Pyhärannan Kotiseutuyhdistys, Rohdaisten yhteisen vesialueen osakaskunta, Pyhärannan kunta, Pyhärannan martat ry, Pyhärannan Myrsky, Pyhärannan Säästöpankki

Savon porstuassa, Pohjanmaan peräkamarissa – Pyhäjärven kunnan historia 1860-luvulta 2010-luvulle
Karoliina Rantala, Pyhäjärven kaupunki ja Pyhäjärven Jakokunta

Kotiseutukierros – Aikamatka Säkylän kylille
Mari Immonen ja Jari Korpela, Säkylä-seura ry

Elämää Röödilässä – Tarinoita Röölästä
Tuulamaria Kangaslampi, Kaija Saarni ja kirjatiimi, Röölän kylätoimikunta ry

Hauhon historia III, Ilkka Teerijoki
Hauho-Seura ry.

Pyhännän historia III : Teollisuuskunnan synty ja kehitys vuodesta 1960 vuoteen 2018
Matti Leiviskä, Pyhännän kunta

Nokia – 101 tarinaa
Maritta Pahlman (toim.), Nokia-Seura ry

In memoriam Klaus Kalima (1918 – 2017)

Valkeakoski-Seura ry ja SOJ oy, Valkeakoski-Seura ry

 

Lisää tietoa Vuoden kotiseututeos -kilpailusta

Kirjamakasiini

Katso aiempi uutinen ja kilpailun hakujulistus 5. lokakuuta 2019

Vuoden kotiseututeoksen valitsee emeritusprofessori Seppo Knuuttila