Leppävaara-seura kotoutumisen asialla

Leppävaara on Espoon suurin keskus ja yksi väkimäärältään nopeimmin kasvia kaupunginosia koko pääkaupunkiseudulla. Kanta-Leppävaarassa asuu jo yli 33 000 asukasta. Väkimäärän vuosikasvu on taas kivunnut huimaan tuhannen hengen vauhtiin. Väestö on myös vuosi vuodelta yhä kansainvälisempää. Alueella puhutaan yli 100 kieltä. Muiden kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien osuus Leppävaaran väestöstä on noin viidennes, mutta vaihtelu alueen sisällä on suurta.

Raittikarnevaalien monikulttuurisen kohtauspaikan kävijöitä 7.9.2019.

Leppävaara-seura haluaa omalla toiminnallaan olla mukana edistämässä eri puolilta maailmaa tulleiden asukkaiden kotoutumista Leppävaaraan. Seuralla on jo nyt kaikille avointa toimintaa, joka ei edellytä seuran jäsenyyttä. Olemme esimerkiksi jo 8 vuotta järjestäneet kaikille avoimia ja maksuttomia Lepuskin kirppareita. Ne ovat tosi suosittuja ja mukana on paljon maahanmuuttajia niin ostajina kuin myyjinäkin.

Aktiivinen kansalaismuistipiirimme on jo kohta parin vuosikymmenen ajan on kerännyt alueemme rikasta historiaa, jonka pohjalta seura on julkaissut neljä paikallishistoriaa. Käymme myös ahkerasti alueemme sidosryhmien tilaisuuksissa kertomassa aiheesta, muun muassa myös alueen kouluissa ja kirjastolla. Alustavissa suunnitelmissa on ollut hyödyntää historiatoimintaa yhteistyössä Sellon kirjastossa toimivan kielikahvilan kanssa.

Seura julkaisee 6 kertaa vuodessa ilmestyvää kaupunginosalehteä Lepuskia, joka jaetaan koko Suur-Leppävaaran alueen talouksiin. Lehden teossa on paljon mahdollisuuksia pitää esillä kotoutumiseen liittyviä asioita.

Monikulttuurinen kohtauspaikka Raittikarnevaaleilla 7.9.2019.

Järjestämme laajalla paikallisella yhteistyöllä joka syksy kaupunginosan asukkaita kokoavan kaupunkitapahtuman Raittikarnevaalit, joka tänä vuonna järjestettiin jo 28. kerran. Raittiksien markkinahumussa on jo pitkään ollut mukana ns. etnisiä myyjiä, jotka tarjoavat ruokaa, käsitöitä yms.. Kuluvana vuonna pystytimme Raittikarnevaaleille ”Monikulttuurisen kohtauspaikan”, jonka ideana oli tarjota Leppävaarassa kotoutumisen parissa työtä tekeville mahdollisuutta tehdä toimintaansa tunnetuksi ja löytää uusia kontakteja.

Yhteistyökumppaneiksi kohtauspaikalle saatiin Leppävaaran seurakunnan kansainvälinen työ, ViaDia Espoo ry ja Niceheartsin Naapuriäidit-hanke. Vetonaulana ja väriläiskänä kojun vieressä yleisöä viihdytti kolme hengen näyttävä tanssiryhmä Tribal-tanssikeskuksesta. Kohtaamispaikalla piipahti toista sataa kävijää. Iltapäivällä alkanut sade harmillisesti karkotti kävijät ja koju suljettiin. Yllätys oli kuitenkin se, kuinka vaikea oli lopulta löytää ja saada kontaktia kotoutumisen toimijoihin, sillä seuralla ei ollut ennestään mitään yhteyksiä.

Tribal-tanssijoita Raittikarnevaaleilla 7.9.2019.

Niinpä saimme lisää tuulta purjeisiin jo aiemmin syntyneeseen ideaan koota alueellisten toimijoiden verkostoa. Tämän merkeissä olemme yhdessä Kotiseutuliiton kanssa kutsuneet koolle ”Let’s get together”- tapaamisen lokakuun lopussa. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat omakseen kotoutumistoiminnan Leppävaarassa ja mukaan on jo ilmoittautunut useita tahoja. Odotan itse innolla, miten verkostoitumisemme lähtee toimimaan. Yksinään emme voi tehdä paljoakaan, mutta yhteistyössä muiden kanssa sitäkin enemmän.”

Teksti: Arja Salmi, Leppävaara-seuran puheenjohtaja

Kuvat: Marika Punamäki