Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kulttuuriympäristökierrokset Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksella

8.9.2022 - 31.12.2022

Vapaa pääsy
Valokuvaaja Nina Huisman.

Tervetuloa tekemään kulttuuriympäristökierros tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän syntysijoille Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampukselle!

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäki on suojeltu, valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jossa on rakennuksia 1800-luvun lopulta nykypäivään. Alueen arkkitehteina ovat olleet mm. Konstantin Kiseleff, Alvar Aalto, Arto Sipinen sekä Lahdelma & Mahlamäki Oy. Seminaarinmäen koulupuutarha rakentui alueelle samaan aikaan, ja siitä muodostui Suomen ensimmäinen valtiorahoitteinen koulupuutarha. Seminaarinmäellä on nähtävissä jäänteitä historiallisesta koulupuutarhasta, ja alue muodostaa ainoan Suomessa yhtenäisenä säilyneen kävelykampuksen ja historiallisen kampuspuiston. Kampuksen rakennuskantaa ja viheralueita vaalitaan kestävän kehityksen toimintamalleihin perustuen.

Seminaarinmäen aluetta voi kiertää aluetta itsenäisesti seuraavien aineistojen kautta:

Tiedot

Alkaa:
8.9.2022
Loppuu:
31.12.2022
Hinta:
Vapaa pääsy
Avainsanat:

Järjestäjä

Jyväskylän yliopisto/Avoimen tiedon keskus, tiedemuseo
Sähköposti:
kampusmuseo@jyu.fi

Tapahtumapaikka

Jyväskylän yliopisto
Seminaarinkatu 15
Jyväskylä,
+ Google Map