Lapset ja nuoret perheineen

Lapsiperheet

Jos museossa ei ole aiemmin vieraillut paljon lapsiperheitä, kannattaa aloittaa näistä kahdesta.

  1. Yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa.
    Juhani Ahon museoon kutsuttiin kaikki Iisalmen päiväkodit ja kullekin ryhmälle räätälöitiin oma ohjelma. Kun lapset viiihtyivät ja kertoivat käynnistä kotona, myös vanhemmat muistivat museon olemassaolon ja lapsiperheiden vierailut koko Koljonvirran alueella lisääntyivät.
  2. Perhetapahtuman järjestäminen.
    On lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka lapsille suunnatut tapahtumat saavat perheet kiinnostumaan museosta ja tulemaan sinne myös uudestaan. Museon sisällä innostavinta on toiminnallisuus. Näistä voit lukea lisää sivulta Tapahtumat ja elävöittäminen.

Eläimet museoalueella

Lapsiperheet saa liikkeelle kokemusten mukaan myös tuomalla talonpoikaismuseon pihapiiriin sopivia eläimiä. Katvalan kotiseutumuseo Nivalassa moninkertaisti kävijämääränsä kertaheitolla, kun alueelle perustettiin eläinpiha. Toiminnanjohtaja toteaakin, että paras mahdollinen matkailukonsepti on “vuorotellen vanha rakennus ja possu”.  Toivosen talonpojanmuseo ja eläinpuisto vetää lapsiperheitä jopa 250 kilometrin päästä. Jos haluaa kokeilla tätä, kokonaista kotieläinpihaa ei tarvita, vaan jo muutama eläin lisää museoalueen kiinnostavuutta. Esimerkiksi Suomen Asutusmuseossa ja Liehtalanniemen museotilalla pihapiiriin on otettu kanoja. Perinnemaisemien hoito on museoalueelle sopivaa toimintaa ja voi olla yksi keino saada alueelle myös eläimiä. Konneveden kotiseutumuseosta vinkataan, että perinnebiotoopin maisemanhoitajiksi otettujen lampaiden ansiosta museoalueella käy nykyisin päivittäin lapsiperheitä. Tielle näkyvä lammaslaidun on saanut ohi ajavat pysähtymään museoon. Bonuksena pihan vilkastuminen on pitänyt myös ilkivallan poissa, kun perheiden ansiosta alue on harvoin pitkiä aikoja tyhjillään

museon lampaat

Kansainväliset perhematkailijat

Haluatko houkutella myös ulkomailta tulevia aktiivisia perhematkaijoita? Nämä vinkit tarjoaa Culture Finland (kulttuurimatkailun katto-ohjelma) Uudenmaan aluekoordinaattori, jonka vinkkeihin voit tutustuma myös täällä:
Kansainvälisen kesämatkailijan toiveet
.

Aktiiviset perhe-elämysmatkailijat

  • Matkustavat paljon ja ovat hyvin selvillä tarjonnasta.
  • Suunnittelevat loman etukäteen ja etsivät ideoita matkakohteisiin ystäviltä, sosiaalisesta mediasta ja internetistä.
  • Hinta- ja laatutietoisia, mutta ovat valmiita satsaamaan kokemuksiin.
  • Arvostavat laatua, vastuullisuutta ja paikallisuutta.
  • Haluavat, että kaikki toimii sujuvasti.
  • Ovat kiinnostuneita kulttuurista, luonnosta ja liikkumisesta. Matkaohjelmaksi he haluavat kevyitä aktiviteetteja.
  • Arvostavat, jos saavat matkansa aikana otteen paikallisesta kulttuurista ja pääsevät maistamaan sikäläisiä herkkuja.

Nuoret

Nuoria toivotaan myös paljon museovieraiksi. Tätä Kotiseutumuseoiden helmet -hankkeen aikana haastatelluista museoista oli kehitetty eniten Virtain perinnekylässä, joka on nuorisokeskus Marttisen hoidossa. Nuorisokeskuksen leirikoulu- ja kansainvälisille nuorisoryhmille ohjelmassa on aina perinnekulttuuria, kuten talonpoikaiskisailut. Heidän selkeä viestinsä on, että nuoret saadaan mukaan vain silloin, kun se saavat itse suunnitella toimintaa. Viimeisimpänä oli laajennettu museon Masiinatorstai-tapahtumaa, joka aiemmin oli ollut pelkästään vanhemman maamoottoreista kiinnostuneen väen tilaisuus. Nyt sen yhteyteen oli järjestetty mopotapaaminen ja muutama nuori oli esittelemässä omia tuunattuja mopojaan.

Talonpoikaismuseo Yli-Kirra on lähes koko Punkalaitumen yhteinen harrastus ja aktiivisemmat toimijat ovat saaneet mukaan koko perheensä. Hyvät kokemukset pienestä saakka kiinnittävät myös teini-ikäiset museoon. Erään aktiivin 16 –vuotiaat lapsenlapset haluavat joka kerta mukaan museon vuosittaiseen Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyyn: ”Ei semmosta tapahtumaa olekaan joka menisi tämän ohi!”

Jokioisten museorautatieyhdistys puolestaan on järjestänyt omia nuorten leirejä, joista on löytynyt innostuneita nuoria mukaan yhdistyksen toimintaan. Näiden lisäksi tiivis kouluyhteistyö myös yläkoulujen ja lukioiden kanssa mainitaan hyväksi keinoksi saada nuoret museovieraiksi.