Teppo Ylitalo: Maakunnat tulevat – vai ovatko ne jo täällä?

6.6.2016

Maakunnat tulevat – vai ovatko ne jo täällä?

Sote-uudistus ja uusi maakuntahallinto ovat polttavia puheenaiheita. Harvasta asiasta on samaan aikaan puhuttu niin paljon ja tiedetty niin vähän.

Ajatus maakunnista tuntuu yhtä aikaa helpolta ja vaikealta. Helpolta sikäli, että perinteisesti termillä on viitattu ylimalkaisesti ihmisyhteisöön, joka tavalla tai toisella katsoo kuuluvansa samaan piiriin. Vaikealta sikäli, että kulttuurisesti ja hallinnollisesti sillä on tarkoitettu monia eri asioita.

Niin että mistä me oikeastaan puhumme, kun puhumme maakunnista?

Historialliset maakunnat

Aiemman määrittelyn perusteella maakunnat ovat vanhempia kuin valtiot. Varhaisimpina maakuntien rajoina on Suomessa pidetty väljästi linnaläänien rajoja.

Hallinnollisten rajojen lisäksi maakunnallisia siteitä rakensivat ennen muuta yliopistojen osakunnat, joihin ylioppilaat jakautuivat alueellisin perustein.

Nykyisessä merkityksessään maakunnat oikeastaan syntyivät vasta kansallisuusaatteen myötä, kun Suomi alettiin nähdä yhtenä kansakuntana. Maakunnista tuli merkittäviä, koska niiden kautta Suomen erilaiset seudut voitiin sitoa yhteen pakottamatta silti kaikkia suomalaisia yhteen muottiin.

Maakunnallisuus sai tukea tieteentekijöiltä, joiden mukaan kunkin alueen luonnonolot vaikuttivat ihmisten luonteenpiirteisiin yhtä lailla kuin historiallinenkin kehitys. Niinpä oli helppo ymmärtää, että eri puolilla suurta maata ihmiset olivat erilaisia.

Alettiin puhua Suomen eri heimoista, joiden kehtona olivat linnaläänien ”historialliset maakunnat”.

Vaikutusvaltaisin heimokäsitysten kokoaja ja levittäjä oli 1800-luvun monitoimimies Zachris Topelius. Kansakoululaiset opiskelivat hänen Maamme-kirjaansa yli 70 vuoden ajan. Sitä on painettu yli 2,5 miljoonaa kappaletta.

Hallinnollinen välitilinpäätös

Maakunta-aate kasvoi ja kehittyi kansallisuusaatteen mukana. Luotiin maakuntalauluja ja muita maakuntasymboleja. Maakuntahengen elähdyttäminä 1920–1960-luvuilla perustettiin maakuntaliittoja, joista tuli monipuolisia kulttuuri- ja kotiseututyön foorumeita.

Euroopan Unionin myötä rakennettiin maakuntien liitot. Nimiero maakuntaliittoihin oli pieni, mutta sisältöero suuri: uusista liitoista tuli lakisääteisiä aluekehittäjiä ja edunvalvojia.

Kun uusi maakuntahallinto vuonna 2019 aloittaa, suomalaisilla maakunnilla on takanaan jo puolen vuosituhannen historia. Mitä on jäänyt käteen?

Laajassa kuvassa suomalaiset maakunnat ovat hallinnon ja kulttuuri-identiteettien ainaisia väliinputoajia. Niitä on rakennettu milloin valtion ja kansakunnan, milloin kuntien ja paikallisuuden ehdoilla. Eikä uusikaan maakuntahallinto tee poikkeusta.

Eli se niistä maakunnista? Ei sentään.

Rakennetut maakunnat

Vastikään menehtynyt nationalismitutkija Benedict Anderson esitti jo 1980-luvulla kyllästymiseen asti siteeratun näkemyksensä kuvitelluista yhteisöistä.

Andersonin mukaan kuviteltuja yhteisöjä pitää koossa usko yhteisön olemassaoloon ja ne ovat olemassa vain sen aikaa kuin jäsenet samaistavat niihin itsensä.

Maakunnat kotiseutuina ja identiteetteinä ovat siis olemassa vain niin kauan, kuin me uskomme niihin. Ja toisin päin: niin kauan kuin me itse pidämme maakuntia tärkeinä, niin kauan niillä on väliä.

Jos – ja toivottavasti kun – uusille maakunnille rakentuu jonkinlainen identiteettitehtävä, maakunnissa ollaan väistämättä jonkinlaisen henkisen rakennusprojektin edessä. Ei ole vaikea aavistaa, että silloin kaivetaan jälleen esiin vanhat heimopiirteet, samoin kuin mainostoimistojen brändäykset.

Mutta ainakin andersonilaisittain tarkasteltuna maakunnallisuuden ydin saattaa löytyäkin paljon lähempää: siitä tunteesta, joka yhdistää ihmiset toisiinsa. Yhteisöllisyyden kokemuksesta ja uusista topeliuksista sen rakentajina. Tahdosta kuulua yhteen.

Sen vuoksi maakuntien tulevaisuutta eivät ratkaisekaan hauskat heimopiirteet tai hallinnolliset määrittelyt. Sen ratkaisevat ihmiset.

Ja sen vuoksi maakunnan rakentaminen alkaa aina meistä jokaisesta itsestämme. Millaisessa maakunnassa Sinä haluat elää?

 

Teppo Ylitalo

Kirjoittaja on Kotiseutuliiton valtuuston vara­puheen­johtaja, joka tekee väitöstutkimusta Helsingin yliopistoon modernien maakunnallisten identiteettien rakentumisesta Suomeen ja erityisesti Etelä-Pohjanmaalle.

 

Kolumni on julkaistu aiemmin Kotiseutupostissa 2/2016.
Kuva: Leena Hjelt.