Koti kuudennessa osassa

Kulttuuriperinnön popularisointia

Kirjaesittely 7.9.2017

Karhunen, Eeva: Koti kuudennessa osassa. Sunkirja 2016. 178 s.

 

Takaisin Kirjamakasiiniin

Eeva Karhunen toi kulttuuriperinnön tutkimuksen alan väitöskirjassaan Porin Kuudennen osan tarinoista rakennettu kulttuuriperintö (2014) esiin muistitietoon perustuvan tutkimusnäkökulman, joka nostaa asukkaiden tarinoista rakennetun kulttuuriperinnön viranomaisten materiaa ja visuaalisuutta korostavan arvottamisen rinnalle. Tarkastelun kohteena olivat rakennussuojelun ydinkysymykset valtakunnallisesti arvokkaassa Porin Kuudennessa osassa, jossa suojeltiin yli 400 rakennusta vuonna 2012 voimaan tulleessa kaavamuutoksessa.

Valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi luokiteltu Porin Kuudes osa on yksi laajimmista yhtenäisenä säilyneistä 1800-luvun lopun puukaupunkialueista Suomessa.

Sekä viranomaiset että asukkaat halusivat säilyttää arvokkaan ympäristön jälkipolville. Asukkaiden ja viranomaisten lähtökohdat arvottamiselle ovat yleensä kuitenkin erilaiset. Asiantuntijoiden näkemys kulttuuriympäristön arvoista perustuu eksplisiittiseen viralliseen tietoon, joka heijastaa positivistista käsitystä maailmasta mitattavista objekteista koostuvana kokonaisuutena. Asukkaiden arvostus asuinaluetta ja sen rakennuksia kohtaan puolestaan nousee sukupolvelta toiselle siirretyn aineettoman perinnön yhteisöllisestä merkityksestä. Heidän kokemuksensa kiteytyy kodin ja kotiseudun käsitteissä ja se tuodaan esiin rakennuksiin liittyvissä tarinoissa. Karhunen totesi, että kestäviä suojelupäätöksiä voidaan tehdä vain viranomaisten ja asukkaiden väliseen tasa-arvoiseen vuoropuheluun perustuen.

Tutkimus nosti asukkaiden kokemuksellisen, paikkaan sitoutuneen hiljaisen tiedon virallisen tiedon rinnalle, kulttuurisesti kestävän maankäytön suunnittelun perustaksi. Koska ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee arvokkaaksi, asukaslähtöinen rakennussuojelu on lähtökohtaisesti yhteisön omakseen kokeman aineettoman kulttuuriperinnön suojelua.

Väitöskirjat ovat väitöskirjoja – hyvätkin sellaiset. Usein ne jäävät yliopistoyhteisön sisäisen tiedonvälityksen varaan eivätkä välttämättä saavuta niitä, joita niiden pitäisi saavuttaa. Väitöskirjojen lukeminen on tavalliselle Matti Meikäläiselle työlästä, siksipä onkin viime vuosien aikana ryhdytty tuomaan väitöskirjojen keskeissisällöt laajemman lukijayleisön tietoon ns. popularisoinnin kautta. Tällöin väitöskirjan teoreettinen osuus pyritään minimoimaan ja sen substanssista taas nostamaan sellaiset osiot esiin, joiden oletetaan kiinnostavan lukijoita. Erityisen merkittävää tämä on sellaisissa teoksissa, jotka on suoraan tarkoitettu tutkimuskohdeyhteisön luettavaksi, kuten nyt tässä on kyse.

Näin Karhunen lähti työstämään väitöskirjansa keskeistä kulttuuriperintöön (ja kansatieteeseen) liittyvää aineistoaan helpommin käsiteltävään muotoon. Hän tarkastelee Porin suuren palon (1852) kaupungin laidalle syntynyttä ns. kuoppakaupunkia, johon vähävaraiset rakensivat itselleen vaatimattomat asuntonsa, jotka sitten aikojen myötä muuttuivat omakotiasumuksiksi ja ryhmittyivät sen aikaisen asemakaavoituksen mukaiseksi laitakaupungiksi. Kaupunki tarjosi asukkaille vuokratontit ja kaupunkimaiseen asumiseen yhdistyivät Kuudennessa kaupunginosassa, virallisesti Päärnäisten kaupunginosa, kansankielellä Kuudennessa osassa, nykykielellä Kuukkarissa, myös pihapiirin karjanhoito, lehmät, siat, kanat. Lehmiä laidunnettiin mm. Pormestarinluodolla, joka nykykäytössä on saanut jokseenkin eri funktion.

Kotiseututeoksille ominaiseen tapaan Karhunen tarkastelee ja esittelee laitakaupunginosan eri kiintopisteitä, yleisiä saunoja, kauppoja ja verstaita, yksittäisten rakennusten ja niiden asukkaiden historiaa ja lopulta päätyy kokoamaan kertojiensa muisteluita entisestä elämästä ja sen muuttumisesta Kuudennessa osassa. Teoksessa kuljetaan pitkin ja poikin Kuukkarin katuja, tavataan ihmisiä ja annetaan heidän äänensä kuulua. Samalla Karhunen kuitenkin oivallisesti kytkee tarinaston laajempiin yhteiskunnallisen muutoksiin.

Teoksen loppusivuilla on selkeä kartta, johon on koottu keskeiset kohteet, nokkelasti sisällysluettelon mukaiseen numerojärjestykseen. Taas tulee muistaa lukea sisällysluettelo kokonaan ennen varsinaista lukukokemusta!

Perustekstiä tukevat niin valokuvat entisistä ja nykyisistä kohteista, oivat kuvituskuvat ja mielenkiintoiset lisät pohjapiirroksineen, lehtileikkeineen ja henkilökuvineen, joiden kautta vieraskin lukija voi kokea ajan kulumisen. Minttu Mäkisen taitto on oivaltava, tarjoaa harmonisen kokonaisuuden, joka tekee tekstille oikeutta. Lähdeviitteitä ei ole, eikä niitä tarvitakaan. Sen sijaan lähdeaineistokokonaisuus on esitelty kiitettävästi.

Mielenkiintoista!

Lassi Saressalo