Kerro Kotiseutuliitolle kunnan ja yhdistyksen hyvästä yhteistyöstä

17.3.2017

Kulttuurikumppanuuskysely käynnissä

Kotiseutuliitto on aloittanut uuden hankkeen Yhdistykset ja kunnat kulttuurikumppaneina.

Kuntasektori ja yhdistykset kaipaavat malleja yhteistyölle. Tässä hankkeessa Kotiseutuliitto kehittää kolmannen sektorin roolia kulttuuripalveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Uusia malleja tarvitaan, kun koko toimintaympäristö ja toimialan rakenne maakunnissa muuttuu. Kuinka yhdistykset ovat mukana tekemässä tulevaisuuden sivistyskuntien kulttuuripalveluita, vaikkapa järjestämässä tapahtumia, avustamassa kirjasto- ja museotoiminnassa, tarjoamassa aikaansa ja tietämystään suunnitteluun?

Hankkeen aluksi selvitämme kyselyllä, mitä hyviä toimintamalleja on jo käytössä. Kerro hyvästä kumppanuudesta tai varoita yhteistyön vaaranpaikoista!  Voit kertoa myös, mitä tietoa tarvitset lisää. Hankkeen päätteeksi julkaisemme oppaan helposti käyttöön otettavista toimintamalleista.

Toivomme vastauksia kuntien työntekijöiltä ja yhdistystoimijoilta. Vastaamiseen kuluu aikaa noin 10 minuuttia.

Vastaa kulttuurikumppanuuskyselyyn 9.4. mennessä:
www.kotiseutuliitto.fi/kulttuurikumppanuuskysely