Kotiseutuposti 3/2017 pääkirjoitus

Ketterä kotiseutuliike!

Kotiseutupäivät ovat ohi ja muistot ovat hyvät. Järjestäjinä olivat Kotiseutuliiton rinnalla Jyväskylän kaupunki ja yliopisto. Taloudellista tukea antoivat maakunnan suuret yritykset ja kotiseututorilla ja retkillä esittäytyivät paikalliset seurat ja muut toimijat. Mutta on syytä muistaa, etteivät organisaatiot toimi, vaan ihmiset! Siksi kiitos päivien onnistumisesta kuuluu suurelle ja iloisen kirjavalle joukolle ihmisiä, jotka pitivät kotiseutuliikkeen vuotuista tapahtumaa niin tärkeänä, että antoivat sille aikaansa ja osaamistaan. Kiitos siitä!

Kotiseutuliike on jo yli 130 vuoden ikäinen ja liitto täyttää kahden vuoden päästä 70 vuotta. Yhteiskunta on samaan aikaan muuttunut tavattomasti. Kotiseututyö on silti kyennyt vastaamaan ja sopeutumaan aina uudestaan ja uudestaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Käsitykseni mukaan olemme jälleen uusien haasteiden äärellä, ellemme ole peräti jo niiden keskellä.

Itsenäisyyden juhlavuoden äärellä haluttiin selvittää, millainen on tämän päivän käsitys kotiseudusta, millaista on aikamme kotiseututyö ja millaista sen halutaan olevan tulevaisuudessa. Vastaamaan kutsuttiin Kotiseutu-vuosikirjan 2017 kirjoittajiksi eri alojen asiantuntijoita. Heidän näkökulmiaan täydennettiin kokoamalla ytimet useasta eri puolella maata järjestetystä kotiseutusuhdetta käsitelleestä kansalaisten keskustelutilaisuudesta. Tuloksena on perinteisenä kirjana ilmestynyt kompakti 200-sivuinen 20 artikkelin kokoelma.

Kirjan sanoma on, lyhyesti sanottuna, että kotiseutu ei ole käsitteenä jäänyt yhä useammin maassa, maailmalle ja maailmalta muuttavien jalkoihin. Kotiseututyökin on pysynyt ympäristönsä ja elämänsä laadusta välittävien asukkaiden yhteisenä työvälineenä. Vaan älkää uskoko sokeasti minua. Siksi yllytän: LUKEKAA ITSE JA ARVIOIKAA!

 

Janne Vilkuna
valtuuston puheenjohtaja
 

P.S. Satavuotiasta Suomea juhlistava Yksi esine – tuhat tarinaa -hankkeemme kertoo itsenäisen Suomen tarinaa museoesine kerrallaan. Käykäähän katsomassa kuvagalleriaa! Ja vielä ehtii valita esineen ja lähettää sen tarinan kuvan kera meille.
Lisätiedot: http://bit.ly/yksiesine